Yhteiskuntamme voi pahoin.
Mietin pitkään, jaksanko tai kannattaako edes kirjoittaa kohusta ja keskustelusta, mikä on seurannut Olli Immosen (ps.) Facebook-päivityksestä (25.7.). Käytyäni asiasta täysin hedelmätöntä keskustelua Facebookissa ja tunnettuani syvää vastenmielisyyttä A-studion (27.7.) keskustelusta ajattelin, että olkoot. Miksi hakata päätä seinään, kun maailmankuvien välinen kuilu on näin syvä.
Sitten katsoin Abdirahim Husseinin ja Koko Hubaran haastattelun YLE:n Aamu-tv:ssä (28.7.). Kokemukset arkipäivän rasismista pysäyttävät joka kerta. Valkoihoisena suomalaisena ei pysty koskaan ymmärtämään millaista arkipäivän rasismia Suomessa koetaan. Jokaikinen päivä.
Se kertoo kuinka pahoin yhteiskuntamme voi. Niin sanotut maahanmuuttokriitikot ovat tehneet rasismista salonkikelpoista. Olli Immonen kuuluu siihen poliitikkojen joukkoon, jotka pyrkivät esittämään rasistisia näkemyksiä yhteiskunnasta ja ihmisistä verhoamalla ne ”maahanmuuttokritiikin” kaapuun.
Kun he puhuvat esimerkiksi siitä, että Suomen ei tulisi ottaa maahanmuuttajia, ei ainakaan Irakin tai Somalian kaltaisista maista, kyse ei ole ”asiallisesta maahanmuuttokritiikistä”, vaan ihmisten jakamisesta eriarvoisiin koreihin kansallisuuden tai etnisen taustan perusteella.
Kyse ei ole sananvapaudesta
Immosen päivityksen aiheuttamassa kohussa ei ole kyse sananvapaudesta. Kuten politiikan tutkija Erkka Railo kommentoi, kyse on hänen tekstinsä retoriikasta ja kontekstista. Immonen, joka hiljattain poseerasi Suomen Vastarintaliikkeen tapahtumassa Eugen Schaumanin haudalla ja on Suomen Sisun jäsen, julkaisi sodanjulistuksensa vain pari päivää Utøyan terroriteon vuosipäivän jälkeen.
Kyse ei ole siis mistään yksittäisestä, lyyrisestä tekstistä – kuten perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen yritti A-studiossa selittää. Kyse ei ole väärinymmärryksestä tai tulkintavirheestä. Kyse on Immosen ajatusmaailmaa kuvaavasta tekstistä, jonka hän päätti julkaista. Vaikka mies itse on pysytellyt poissa tiedotusvälineiden edestä, hänen reaktionsa Facebook-tilinsä kautta kertovat, että ei kyse ole mistään keskiyön ”känniviestistä”.
Immosella on vapaassa demokraattisessa yhteiskunnassa oikeus mielipiteeseensä. Demokratian hinta on, että myös demokratiaa vastustavat mielipiteet ovat sallittuja ja niitä saa – lain sallimissa rajoissa – esittää. Tässä mielessä Charlie Hebdon toimitukseen tehtyjen iskujen jälkeistä keskustelua sananvapauden rajoista ei ole tässä yhteydessä käydä.
Kyse on xenofobian lisääntymisestä yhteiskuntamme eri kerroksissa. Immonen ei edusta vain itse itseään, vaan kansanedustajana hän on myös puolueensa jäsen – eikä voi siinä roolissa vain piiloutua yksityisajattelun taakse. Perussuomalaiset on nyt hallituspuolue, joka kantaa keskeisiä turvallisuuteen ja yhteiskunnan eheyteen liittyviä salkkuja.
Tämän vuoksi Immosen lausunto tulkitaan myös tässä viitekehyksessä ja asia koskee myös puoluetta. Perussuomalaiset joutuvat eduskuntaryhmässään ratkaisemaan sen rajan, millaisia tekstejä ja ajatuksia heidän kansanedustajansa saavat ja voivat julkaista.
Kysymys on tältä osin hyvin yksiselitteinen. Sanktioimalla Immosta esimerkiksi eduskuntaryhmästä erottamisella, puolue osoittaisi, ettei sen eduskuntaryhmä tue kyseistä sodanjulistusta monikulttuurisuutta vastaan. Mikäli Immosen lausunnot kuitataan lyhyillä nuhteilla tai vaietaan, puolueen eduskuntaryhmä hiljaa hyväksyy hänen tekstinsä kuvastaman aatemaailman.
Politiikkaan kuuluu moniäänisyys ja kritiikki
Maahanmuuttopolitiikasta pitää demokraattisessa valtiossa keskustella. Osana tätä on myös sallittua, ja paikallaan käydä kriittistäkin keskustelua siitä, onko monikulturistinen maahanmuuttopolitiikka onnistunutta vai ei.
Sen sijaan demokraattisessakaan valtiossa ei tarvitse hyväksyä äärimmäisyyksien politiikkaa, saati tehdä siitä salonkikelpoista. On täysin eri asia keskustella maahanmuutosta, kuin julistaa sotaa ja taistelua monikulttuurisuutta vastaan. Politiikan teon tavoitteena ei tulisi olla nujertaminen ja totaalinen voitto, vaan yhteiskunnan muuttaminen demokratian rakenteita kunnioittaen. Tätä demokratian henkeä Immosen kirjoitus ei missään määrin edusta.
Perussuomalaisten A-studiossa harjoittama uhriutuminen oli tämän vuoksi vastenmielistä. Toki siellä olivat ihan väärät kaverit kommentoimassa, koska kyse oli Olli Immosen eikä heidän kirjoittamastaan tekstistä. Varsinkin Sebastian Tynkkynen kritisoi, ettei Suomessa saa edes keskustella monikulttuurisuudesta kriittisesti, vaikka hän sitä itse noin vartin studioajalla pääsi tekemään.
Homma ei toimi niin, että jos käyttäytyy ja toimii ronskisti ja räiskii ympäriinsä, voisi odottaa saavansa kohtelua silkkihansikkailla. Perussuomalaisten piirissä käytetään värikästä ja paikoin suoranaisen rasistista kielenkäyttöä. Siihen ei tule vastasta samalla mitalla, vaan asiapohjaisella ja tiukalla kritiikillä. Tästä ei ole syytä pahoittaa mieltään, kuten perussuomalaiset studiossa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon johdolla tekivät.
Mikäli perussuomalaiset olisivat puolue, jonka piirissä – eduskuntaryhmää myöten – ei kannateta rasismia tai ajeta ”taistelua” monikulttuurisuutta vastaan, puolue ei selittelisi vaan katkaisisi siteensä Immoseen ja muihin hänen hengenheimolaisiinsa Suomen Sisussa ja sen liepeillä.
Nyt puolue ei ole sitä tehnyt, vaan se jatkaa avointa flirttailua rasismin ja muukalaisvihamielisyyden kanssa. Silloin ei kannata ihmetellä, että päivystävät dosentit, kanssakansalaiset, poliitikot ja muut tulkitsevat puolueen edustavan ainakin jossain määrin rasismia ja muukalaisvastaisuutta.
Vaan surullisinta tässä kaikessa on, että yhteiskuntamme voi todella pahoin. Immonen ei ole ajatuksineen yksin.
Miika Raudaskoski 
