EU on jälleen kerran tienhaarassa. Akuutti pakolaismäärien kasvu jäsenmaiden rajoilla vaatii koordinoituja toimia. Julkisuuteen vuotaneen tiedon mukaan EU-komissiossa keskustellaan mallista, jossa jäsenmaa voisi maksaa itsensä ulos turvapaikanhakijoiden kiintiöiden jakamisesta tasaisemmin maiden kesken. Kyse olisi summasta, joka vatsaa 0,002 prosenttia maan BKT:sta. Suomen kohdalla kyse olisi 4,1 miljoonasta eurosta. Komission esittämä tasajakomalli puolestaan tarkottaisi noin 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamista EU-alueelle tasaisemmin, mikä olisi Suomen kohdalla noin 2400 henkilöä.
Molemmat luvut ovat loppujen lopuksia pieniä. Kaikista sopeuttamistavoitteista huolimatta noin 4 miljoonaa euroa on valtion budjetissa pieni summa, ja pari tuhatta kiintiöturvapaikanhakijaa on sekin vähän verrattuna EU-alueelle pyrkivien kokonaismäärään, tai esimerkiksi Saksan vastaanottamien ihmisten määrään.
Periaatteellisesti kyse on suuremmasta asiasta. EU-komission ehdotus olisi toteutuessaan laukaus polveen, ehkä jopa pahempi. Ajatus siitä, että EU:n yhteisestä pakolaispolitiikasta pääsee ”eroon” maksamalla on itsetuhomekanismi, jolla jo nyt poliittisesti heikko EU antaa luvan tuhota itse itsensä.
Valtioiden itsemääräämisoikeutta, erivapauksia ja ”kansallisia etuja” vaativat äänenpainot ovat EU:ssa kasvussa. Schengen-sopimuksen romuttamista esitetään laajasti ratkaisuna pakolaiskriisiin, eli valmius tinkiä EU:n perustasta ei ole enää mikään tabu.
EU tarvitsee nyt yhtenäistä politiikkaa. Sitä tarvitaan suhteessa pakolaisiin, suhteessa lähialueiden poliittiseen sekasortoon, suhteessa Venäjään ja maan toimiin Ukrainassa. Keskenään riitelevät ja omia kansallisia linjojaan avat Euroopan maat ovat heikkoja. Edes Saksa ei yksin kykene toimimaan primus moottorina valtavien haasteiden ratkaisemisessa.
Siksi EU tekisi suuren virheen, jos se antaisi jäsenmailleen mahdollisuuden maksaa itsensä ulos yhteisestä politiikasta. EU-kriittiset jäsenmaat näkisivät sen mahdollisuutena heikentää unionia ja sen roolia. Suomessa malli sopisi erinomaisesti perussuomalaisille, joiden mielestä komissio on pahan ruumiillistuma maan päällä. Tosin ongelmaksi heille muodostuisi miten suhtautua ehdotukseen, joka on omiaan romuttamaan EU:n valtaa, mutta on peräisin pahan ytimestä eli komissiosta.
Pakolaisiin kriittisesti tai jopa kielteisesti suhtautuvat maat voisivat lausekkeella ostaa itsensä ulos globaalista vastuunkannosta. Maksamalla maat noudattaisivat EU:n omaa politiikkaa, mutta voisivat samalla pestä kätensä kokonaisuuden hoitamisesta. Kriisin ratkominen jäisi niiden jäsenmaiden harteille, jotka haluavat yhteistä EU-politiikkaa tai eivät ole valmiita maksamaan kompensaatiota. Jäisivätkö jäljelle siis vain Saksa ja Ruotsi? Ehkä Ranska?
Pakolaiskriisi ei ole EU:n ainoa ongelma. Naapuruuspolitiikan umpikuja on ratkaisematta ja Ukrainan avohaava vuotaa edelleen. Yksityisyrittämisen sijaan tarvitaan yhteisiä ponnistuksia, mutta miten komissio kuvittelee yhteistyöhaluja löytyvän, kun aina voi maksaa itsensä ulos? Ehdotus on vaarassa laukaista itsetuhomekanismin, joka raunioittaa unionin poliittisen päätöksenteon.
Miika Raudaskoski 