Mitä kuuluu lukioiden opiskeluhuollolle Kuopiossa?

Työskentelen lukion opinto-ohjaajana ja teen sitä kautta tiivisti yhteistyötä opiskeluhuollon muun henkilöstön kanssa. Opiskeluhuollolla on kiinteä paikka lukiolaisten turvaverkostona. Tavoitteena on toimiva järjestelmä, jossa yhdessä psykologit, kuraattorit ja terveydenhuoltohenkilöstö työskentelevät tiiviisti yhteistyössä opetus- ja ohjaushenkilöstön kanssa. Opiskeluhuollon keskeisenä tehtävänä on tarjota opiskelijoille niin yhteisöllistä kuin yksilöllistä tukea erilaisissa opintoihin tai muuhun elämään liittyvissä haasteissa.

Huhtikuussa julkaistu Kuopion hyvinvointikertomus kertoo osittain huolestuttavaa viestiä opiskeluhuollollisten haasteiden lisääntymisestä ja toisaalta opiskeluhuollon resursseista toisen asteen oppilaitoksissa. Oma arkikokemus tukee hyvinvointikertomuksen havaintoja siitä, että nuorten erilaiset haasteet jaksamisen, yksinäisyyden, mielenterveyden ja esimerkiksi päihteiden käytön osalta ovat lisääntyneet. Näitä tuloksia olemme viimeisten vuosien aikana lukeneet THL:n teettämistä kouluterveyskyselyistä, joista on noussut esiin esimerkiksi huumausaineiden käytön hyväksynnän kasvu lukioikäisten nuorten keskuudessa. Myös huumekokeilut näyttävät lisääntyneet. Lukiolaisten kohdalla korostuvat erityisen voimakkaasti myös jaksamiseen liittyvät haasteet, jotka osin johtuvat lukio-opintojen koetusta vaativuudesta ja varmasti myös laajemmin kiristyvistä paineista liittyen jatko-opintoihin hakeutumiseen.

Lukion yhteisöllisessä opiskeluhuoltotyössä näistä aiheista keskustellaan säännöllisesti. Lukuvuosittain joitain kertoja kokoontuvat oppilaitoskohtaiset opiskeluhuoltotyöryhmät ovat avainasemassa käytännön toimien suunnittelussa. Ryhmään kuuluu opinto-ohjaajien, erityisopettajan, rehtorin, kuraattorin, psykologin ja terveydenhoitajan lisäksi myös opettajien, opiskelijoiden ja huoltajien edustus. Tahtotila ryhmissä on yhteinen: tarvitaan ennaltaehkäisevää, laaja-alaista ja konkreettista työtä, jolla voidaan vähentää lukiolaisten kuormitusta, tukea nuorten kasvua kohti aikuisuutta ja terveitä elämäntapoja. Paljon on meilläkin tehty: yhteisiä tunteja opiskeluhuollon henkilökunnan kanssa, tietoiskuja esimerkiksi ajanhallinasta ryhmänohjauksissa ja keskustelu/valistustilaisuuksia nuorille ja heidän huoltajilleen.

Yhteisöllisen opiskeluhuoltotyö nivoutuu kiinteästi yksilökohtaiseen opiskeluhuoltotyöhön, joka on yksittäisen opiskelijan tukemiseksi tehtävää työtä. Tämä voi tarkoittaa kuraattorin tai psykologin tapaamisia, yhteisiä tukitoimien suunnittelua esimerkiksi opon, kuraattorin ja erityisopettajan kesken tai tarvittaessa yhteistyötä opiskeluhuollon ulkopuolisten toimijoiden, kuten nuorisopsykiatrian kanssa. Yksilötyö on pitkälti kohtaamistyötä. Tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisimman matalan kynnyksen mahdollisuuksia keskustella erilaisista opintoihin tai elämään liittyvistä huolista jonkun aikuisen kanssa. Kohtaamisten mahdollistamiseksi opiskeluhuollon henkilöstön pitää olla kiinteä osa oppilaitoksen arkea.

Miltä arki Kuopiossa sitten näyttää?

Jokaisella lukiolla on nimetty terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi, jonka vastuulle oppilaitoksen yhteisöllinen ja yksilökohtainen työ osaltaan kuuluu. Lain mukaan nuoren pitää päästä palveluiden piiriin viimeistään 7 arkipäivän kuluessa kontaktista. Hyvinvointikertomuksen mukaan tähän päästään melko hyvin, joskaan vuonna 2020 aikaa ei kyetty tarjoamaan ajoissa 14 % asiakkaista. Tässä on 14 % liikaa, sillä erityisesti mielenterveyden haasteiden osalta odotusajan venyminen muutamalla päivälläkin voi pahentaa nuoren tilannetta. Viimeisimmän kouluterveyskyselyn (2019) perusteella lukiossa psykologille ei päässyt 9% opiskelijoista, vaikka heillä olisi ollut tarvetta. Kuraattorityön osalta tämä luku on 3%. Tilanne on heikompi perusasteen puolella, jossa resurssipula näyttää olevan tältä osin akuutimpi. Noin joka viides peruskoululainen ei päässyt viime syksynä kuraattorille lain säätämässä ajassa, joten korona-aika näyttää pahentaneen tilannetta. 

Tilanne on haastavampi kun otetaan vastaanotolle pääsyn rinnalle tarkasteltavaksi opiskelijamäärä per kuraattori tai psykologi. Tämä luku on Kuopiossa viime vuosina hieman vaihdellut, mutta kuraattorin osalta puhutaa noin 1300 opiskelijasta ja psykologin osalta noin 1200 opiskelijasta. Käytännössä yhdellä toimijalla on siis vastuullaan useampien oppilaitosten opiskelijoita. YLE:n viime vuotisen uutisen (YLE 19.10.2020) perusteella tilanne ei ole maan pahimmasta päästä, sillä paikoin opiskelijamäärä voi olla lähes 2000 per kuraattori tai psykologi, mutta ei meillä ole tämän suhteen kyllä varaa röyhistellä rintaakaan. 

Arkityön kannalta tällainen tilanne heijastuu väkisin saavutettavuuteen arjen tasolla. Kun asiakkaina on nuoria erilaisista ja hieman eri paikoissa sijaitsevista oppilaitoksista, on kuraattorin tai psykologin päivittäinen tai edes lähes päivittäinen läsnäolo oppilaitoksessa käytännön syistä mahdotonta. Kuopion kouluissa on myös isoja eroja sen suhteen, millaisia tiloja vastaanottojen pitämiseen on. Työtilojen tulee tietenkin olla asianmukaiset ja tämä tulee jatkossa ottaa huomioon peruskorjausten ja uudisrakentamisen suunnittelussa.

Nuoren yksilökäynnin kannalta tämä ei ole välttämättä ongelma, sillä käynnille pääsee kätevästi muihinkin tiloihin, mutta yhteisöllisen työn näkökulmasta tilanne on kaukana ideaalista. Jos opiskeluhuollon henkilöstö on selkeästi osa oppilaitoksen arkea työskentelemällä samoissa tiloissa, on yhteistyö akuuttien haasteiden osalta paljon luontevampaa ja tehokkaampaa. Tällä hetkellä tilanne on se, että tilanteessa, jossa opiskelija saa esimerkiksi paniikkikohtauksen kesken päivän, ei koululta löydy välttämättä ketään ammattilaista, joka tilanteessa voisi toimia opiskelijan tukena. Rooli jää meille opoille tai aineenopettajille, jotka pyrimme tekemään parhaamme, mutta emme ole kovinkaan koulutettuja toimimaan näissä tilanteissa. Yhteistyötä on onneksi pystytty tiivistämään ja tekemään kaikki, mikä resurssien puitteissa on mahdollista ja esimerkiksi meillä kuraattori ja psykologi ovat koululla vähintään päivän viikossa.

Mitä pitäisi tehdä?

Vastaus on oikeastaan aika yksinkertainen: tarvitaan lisää resursseja eli rahaa ja sitä pitää käyttää henkilöstön palkkaamiseen. Koronatuella Kuopiossakin on saatu lisää tekijöitä opiskeluhuoltotyöhön, jolla on päästy vahvistamaan yhteisöllistä työtä ja nopeuttamaan nuorten pääsyä vastaanotolle. Koulukuraattorit ry:n mukaan mitoitus tulisi olla enintään 600 opiskelijaa ja kolme oppilaitosta yhtä kuraattoria kohti. Psykologiliiton näkemyksen mukaan 500 opiskelijaa olisi hyvä enimmäismäärä. Näistä luvuista Kuopiossa ollaan siis reilusti jäljessä, opiskelijamäärä on tällä hetkellä yli kaksinkertainen suositukseen nähden.

Opiskeluhuollon osalta eletään kuntapolitiikan näkökulmasta murrosvaihetta, sillä hallituksen suunnittelemassa sote-uudistuksessa opiskeluhuolto olisi siirtymässä hyvinvointialueiden vastuulle. Tähän on suhtauduttu hyvin varauksellisesti esimerkiksi opiskeluhuollon asiantuntijoiden edunvalvontajärjestöissä. Esiin nousee huoli siitä, erkaantuuko opiskeluhuoltotyö koulujen arjesta ja siirtyykö esimerkiksi psykologien tehtäväkenttä enemmän yksilötason palveluihin ennaltaehkäisevän ja yhteisöllisen työn sijaan. Suhtaudun itse hyvin varauksellisesti siihen, että opiskeluhuolto olisi erillisen järjestäjän alaisuudessa kuin opetustoimi. Psykologiliiton esiinnostamat vaarat ovat silloin ilmeisiä. Uudistuksilla pitäisi pyrkiä päinvastoin tiivistämään entisestään yhteistyötä koulujen opetus- ja ohjaushenkilöstön kanssa-

Hallitus on myös luvannut säätää opiskeluhuoltoon kuraattori/psykologimitoituksen ja esitys on tulossa eduskuntaan vielä tämän vuoden aikana. Odotellessa tarvitaan jo toimia kuntatasolla. Kuopion lukiokoulutuksessa opiskelee noin 2400 päivälukio-opiskelijaa neljässä keskusta-alueen lukiossa sekä Juankosken ja Nilsiän lukioissa. Tämän kevään yhteishaussa lukioihin oli kaupungin tasolla yli 100 ensisijaista hakijaa enemmän kuin aloituspaikkoja on tarjolla, joten opiskelijamäärä pysyy samalla tasolla. Lisäksi opintojaan 3,5 tai 4 vuoteen pidentävien opiskelijoiden määrissä on ollut kasvua. Tällä opiskelijamäärällä suositusten mukainen mitoitus olisi 4-5 kuraattoria ja psykologia, eli määrä pitäisi käytännössä tuplata nykyisestä.

Lukiokoulutuksessa ollaan koulutuspoliittisen ohjelman mukaisesti luomassa kahden kampuksen mallia, jossa keskusta-alueilla lukioiden yhteistyötä ollaan näiltä näkymin tiivistämässä (Lyseo ja Lumit, Kallaveden lukio ja Klassikka), jolloin muodostuu noin 1000 opiskelijan kampukset. Suositusten mukaisella resurssilla meillä tulisi siis olla kaksi psykologia ja kaksi kuraattoria per kampus. 

Miksi opiskeluhuollon resurssointi on tärkeää?

Opiskeluhuoltotyön lähtökohtana on ennaltaehkäisevyys ja tukeminen opiskelun arjessa. Vastaanottotoiminnan pitää toimia matalan kynnyksen periaatteella, jossa ajanvarausten lisäksi on mahdollista myös piipahtaminen juttelemassa ilman ajanvarausta kesken koulupäivän. Lisäresurssit mahdollistaisivat myös opiskeluhuoltotyön nivomisen tiukemmin osaksi muuta lukion toimintaa. Opiskeluhuollon henkilöstö pystyisi tukemaan myös opettajia arkityössä esiin nousevissa huolissa, osallistumaan ryhmänohjaustoiminnan kehittämiseen ja toteuttamiseen entistä vahvemmin opiskelijoiden hyvinvointia tukevaksi ja olemaan vahvemmin mukana myös erilaisten hyvinvointia tukevien oppituntien, työpajojen, tietoiskujen tai kokonaisten opintojaksojen/kurssien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Tällä hetkellä Kuopiossa lasten ja nuorten pääsy avun piiriin erilaisissa mielenterveyden haasteissa on hyvin haastavaa. Käyntimäärät ovat todella korkeita niin perusterveydenhoidossa kuin erikoissairaanhoidon puolellakin ja tilanne on verrokkikaupunkeihin verrattuna hälyyttävä. Käytännössä opiskeluhuollon palvelusta nuori ohjataan jatkohoitoon mikäli apu ei ole riittävää hänen tilanteessaan. Vaihtoehtoina ovat kaupungin mielenterveyspalvelut tai erikoissairaanhoidon puolella nuorisopsykiatria. Hoitojonot ovat kuitenkin erittäin pitkiä, jopa kuukausia. Kaupungin mielenterveyspalveluissa pahimmillaan yli puoli vuotta.

Mielenterveysoireiden kanssa painivalle jo kolme kuukautta voi olla aivan liian pitkä aika ja oireet voivat pahentua niin, että myös viimein hoitoon pääsyn myötä myös hoitojaksojen pituus kasvaa. Tilanteesta kirjoitettiin esimerkiksi Savon Sanomissa 14.4.2021. Käytännössä tämä näkyy lisääntyneenä kuormituksena opiskeluhuollossa, johon pääsy on tällä hetkellä kaikista kohtuullisimmalla tasolla.

Pidän hyvinvoivan yhteiskunnan ja kunnan mittarina sitä, kuinka hyvin se huolehtii lapsista, nuorista ja vanhuksista. Kuopion slogan ”hyvän elämän pääkaupunkina” ei tältä osin pidä paikkaansa. Korona-ajan myötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin haasteet tulevat lisääntymään ja vaikutukset heijastuvat vielä pitkälle. Siksi meidän on reagoitava jokaisella tasolla ennaltaehkäisevästä työstä alkaen. 

Tehdään Kuopiosta aidosti hyvän elämän pääkaupunki!

Ratkaisukeskeinen tekijä Kuopion valtuustoon

Haluaisitko sinä olla mukana tukemassa kampanjaani? Helppo tapa on tukea lahjoittamalla kampanjan tekemiseen eli mainontaan. Lahjoittaminen onnistuu helposti Kuopion vihreiden sivujen ehdokasgalleriasta, jossa on lahjoituslinkki.

Pienikin summa auttaa saamaan näkyvyyttä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Myös kaikenlaiset ideat kampanjoinnista näin eriskummallisina aikoina otetaan vastaan. Viestiä ehdokkuudesta saa myös levittää: tykkää ja kommentoi päivityksiä, jaa mielestäsi tärkeitä ja hyviä juttuja eteenpäin. Laitetaan sana yhdessä kiertämään.

Miksi sitten kannattaisi tukea ja äänestää?

👉Tehdä politiikkaa ratkaisukeskeisesti ja analyyttisesti. Tulevan valtuustokauden päätösten seuraukset kantavat pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Tarvitaan suunnitelmallista ja eteenpäin katsovaa politiikkaa.

👨‍🏫 Puolustaa koulutuksen arvoa ja merkitystä. Kuopiossa on edessä isoja investointitarpeita kouluihin. Päätökset tulee tehdä faktojen pohjalta kokonaisuus huomioiden. Yksittäisten koulupäätösten sijaan tarvitaan ratkaisuita, jotka tukevat parhaiten kuopiolaisten arkea ja kaupungin kokonaiskehitystä. Otetaan myös opettajat, oppilaat ja huoltajat mukaan suunnitteluun.

🚴Edistää pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen edellytyksiä Kuopiossa. Paljon hyvää on tehty, mutta töitä riittää pyörätieverkoston kehittämiseksi, pyörien pysäköinnin parantamiseksi ja bussivuorojen laajentamiseksi. Näin saadaan luotua mahdollisuuksia ympäristöystävällisemmälle liikenteelle.

💚 Puolustaa lähiluontoa ja ympäristöarvoja päätöksenteossa. Kuopiolaisilla on jatkossakin oltava mahdollisuus päästä luontoon helposti ja nopeasti. Kaupunkikehityksessä tulee aina ottaa huomioon luontoarvot, ei vain sanoissa vaan myös teoissa. Ilman luontoa ei ole tulevaisuutta.

Jos koet, että minulla olisi Kuopiolle annettavaa, lahjoita kampanjaan tai laita somekanavani seurantaan. Tehdään Kuopiosta yhdessä vihreä!

Facebook: https://www.facebook.com/raudaskoskimiika

Instagram: https://www.instagram.com/miikaraudaskoski/

Twitter: https://twitter.com/raudasmiika

Kommentteja ja kysymyksiä voi heittää myös tänne blogiin, sillä mikäs sen mukavampaa kuin tulevaisuuden Kuopiosta keskusteleminen.

Voiko vihreä ajaa autoa – eli ajatuksia autoista, liikenteestä ja kuntapolitiikasta

Tämä kirjoitus on muhinut mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt on aika avata hieman ajatuksiani autoilusta. Olen Instagramin puolella tarinoinutkin hieman autoiluun ja liikenteeseen liittyvistä ajatuksistani. Jutut löytyvät kohokohtien puolelta. Tiistaina 13.4. on myös klo 19 luvassa IG-live, jossa pohdimme kuntavaaliehdokkaana olevien Laura Kuuselan ja Antti Yrjölän kanssa kysymystä: ”Vihreä autoilu – onko sitä?”

Miksi kuntavaalien yhteydessä pitää keskustella autoista? Tietenkin siksi, että liikennekokonaisuus on yksi kuntapolitiikkaan olennaisesti liittyvistä teemoista. Kuntatasolla voidaan tehdä arjen liikkumisen kannalta merkittäviä toimia, jotta esimerkiksi hallitusohjelman tavoitteet kotimaan liikenteen hiilidioksipäästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä voisivat toteutua. Hallituksen kevättalvella lausuntokierroksella olleessa fossiilittoman liikenteen tiekarttaluonnoksessa esiteltiin joitain keinoja ja suunnitelmia liikennepäästöjen vähentämiseksi. Liikenneverkon kehittämiseen, sähköautojen latausinfran kehittämiseen sekä joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun edellytysten parantamiseen voidaan tehtä töitä myös kuntapolitiikassa.

Vihreiden 100 keinoa torjua ilmastonmuutosta kunnissa -listalta löytyy useita konkreettisia tapoja edistää fossiilittoman liikenteen tavoitteita ja samalla myös Kuopion oman ilmasto-ohjelman toteutumista käytännössä. Omat vaaliteemani rakentuvat kolmen kokonaisuuden ympärille: laadukkaan koulutus- ja koulupolitiikan, lähiluonnon säilyttämisen ja kestävän kaupunkikehityksen. Viimeksi mainittuun kuuluu keskeisesti myös liikenne. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että Kuopiossa tehdään aidosti ja entistä kunnianhimoisemmin töitä sen eteen, että joukkoliikenne, pyöräily ja kävely olisivat yhä vahvemmin osa kuopiolaisten arkipäivän liikennettä. Näitä tavoitteita voidaan edistää esimerkiksi tiivistämällä entisestään joukkoliikenteen vuoroväliä esimerkiksi ruuhkaisimpina aikoina, lisäämällä tarvittaessa uusia työmatkaliikkumista paremmin tukevia vuoroja ja satsaamalla baanaverkoston kehittämiseen. Kaupunkipyörät löivät kesällä 2020 vahvasti läpi, mikä osoittaa Kuopiossa olevan paljon pyöräilypotentiaalia. Lisäoppia voisi käydä hakemassa vaikka Oulusta, jossa pyöräreitteihin ja opasteisiin on panostettu.

Tästä seuraa tietenkin helposti moittivaan sävyyn esitetty kommentti, että tässä sitä taas yksi etuoikeutettu bussipysäkin lähellä asuva elitistinen kaupunkivihreä on kieltämässä autoilun ja pakottamassa kaikki ajamaan bussilla tai pyörällä. Ei ymmärrä tuokaan lehtori mitään tavallisen kuopiolaisen elämästä. Ainakin some-alustoilla tällainen suhtautuminen vihreiden toimijoiden liikennepoliittisiin pohdintoihin on kovin tavallinen. Koen ehdottomasti olevani etuoikeutettu, koska olen voinut valita asuinpaikkani siten, että pystyn kulkemaan työmatkani bussilla tai pyörällä todella helposti. Haja-asutusalueena kasvamisesta huolimatta olen tietenkin kaupunkivihreä, koska asun kaupungissa ja matkaa mualiman navalle on vain seitsemisen kilometriä. En kuitenkaan tunnustaudu liikenne-elitistiksi tai ihmiseksi, joka ei ymmärrä mitään siitä, että autoa tarvitaan arkipäivän ajoihin. Omistan itsekin auton ja käytän sitä arjen asioiden hoitamiseen. Olen toki viime vuosina vähentänyt paljon arkiajoja ja siirtynyt työmatkoilla bussiin. Lapsettomassa taloudessa autosta luopuminen voisi olla jo hyvinkin mahdollista, mutta retkeilypaikkoihin on kovin hankalaa päästä ilman autoa ja monesti reissuissa kulkee mukana myös pyörät ja muuta varustetta.

Suomen kaltaisessa maassa autoilusta luopuminen on tällä hetkellä mielestäni epärealistinen tavoite, eikä sellaista toki vihreissäkään ole vaadittu. Asutus on Suomessa kovin hajallaan ja kaupunkiseudutkin kansainvälisesti arvioiden pieniä. Tämä tekee kannattavasta joukkoliikenteestä haastellista toteuttaa. Jokainen itäsuomalainen, joka on edes teoriassa yrittänyt matkustaa itä-länsi-suunnassa junalla tai bussilla ymmärtää, mistä on kyse. Reitit ovat hankalia, hitaita ja vaihtoja on tehtävä useita. Auto on nopeampi kulkuväline, ei siitä pääse yhtään mihinkään. Raideliikenteen osalta olisin kaivannut jo vuosia sitten kunnianhimoisempaa investointisuunnitelmaa, jossa rataverkkoa vahvistettaisiin siten, että matka-ajat nopeutuisivat ja junasta tulisi selkeästi järkevin vaihtoehto matkata esimerkiksi Kuopiosta tai Joensuusta Helsinkiin. Maakuntalentokenttiin upotetuilla julkisilla euroilla olisi varmasti rakennettu aika paljon uusia kiskoja tai sähköistyksiä. Matkustajapotentiaali maailmalla on toki ihan erilainen, mutta kyllähän meilläkin tilanne pitäisi olla se, että Kuopiosta Helsinkiin aktiivinen matka-aika junalla olisi sama kuin lentokoneella (huomioiden kentällä kuluva aika) kuten se on vaikkapa Pariisista Lyoniin. Työreissulla tein aikanaan matkan toisen suuntaan lentokoneella ja toiseen TGV-junalla. Juna oli nopea, helppo ja vaivaton vieden suoraan kaupungin keskustan tuntumaan.

Haja-asutushaasteiden lisäksi kaupunkisuunnittelua on tehty aivan liian kauan yksityisautoilun ympärille. Kun lukee keskusteluja vaikkapa Espoon kokoisen kaupungin haasteista liikkua paikasta toiseen julkisilla kulkuvälineillä, ei voi kuin huokaista syvään ja valitella miten pieleen on voitu mennä. Tai jos miettii Kuopion osalta Matkuksen ostoskeskuksen rakentamista ”keskelle ei-mitään” Ikean naapuriin. Eipä tarvitse ihmetellä, jos asiointivirta autoilun varaan rakennetuilta alueilta suuntautuu keskustan sijaan sinne, missä pysäköinti on maksutonta. Mennyttä ei saa kuitenkaan takaisin, eikä jälkiviisaus ole rakentavin tapa tehdä politiikkaa, joten pitää katsoa eteenpäin. Lähtökohdan kuntapolitiikassa pitää olla, ettei enää yhtään kaavoitusratkaisua, kaupungin laajentumissuunnitelmaa tai kaupunkirakenteen tiivistämiseen tähtävää strategiaa laadita siten, että pääasiallinen tapa liikkua paikasta toiseen olisi yksityisauto. Tällainen politiikka ei ole yksityisautoilun kieltämistä tai autoteistä luopumista, tarvitaanhan näitä väyliä väistämättä myös julkisen liikenteen, yritysten ja myös osin asioinnin tarpeeseen. Kyse on edellytysten luomisesta sille, että kaupunkiseudulla yhä harvemman tarvitsee omistaa kahta autoa arjen pyörittämiseen ja yhä useampi voisi aidosti harkita autosta luopumista vaikka kokonaan. Autoilun sähköistymisen myötä osa siirtyy joka tapauksessa päästöttömämpään autoiluun, mutta ympäristön kannalta tarvitaan myös autoilun vähentymistä.

Liikenne muodostaa Suomen hiilidioksidipäätöistä noin 1/5. Liikenteessä voidaan siis tehdä merkittäviä tekoja päästöjen vähentymiseksi, mutta yksin liikenne ei ratkaise päästöongelmaa. Energiantuotanto on aivan keskeisessä roolissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö liikenteelle pidä tehdä jotain. Maapallo ei kestä nykyistä menoa ja meillä ylikuluttavilla länsimaalaisilla on todellakin velvollisuus tehdä jotain. Toimien oikeudenmukaisuus on tietenkin tärkeää ja suosin mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Toimia pitää kohdistaa voimakkaammin sinne, missä autolle on vaihtoehtoja eli kaupunkiseuduille. Tällöin voidaan tarvita myös jonkin verran sitä keppiä, kuten erilaisia päästö- ja ruuhkamaksuja, jotka ovat tuttuja monessa maassa. Suomessa tällaisia ei ole saatu edes pääkaupunkiseudun ydinkeskustan alueelle. Liikennemäärien vähentäminen keskustoissa ei ole vain ilmastonmuutosasia, vaan sillä on merkittävä rooli terveydelle haitallisten hiukkaspäästöjen ja meluhaittojen vähentämisessä.

Kuntatasolla edellytysten luomisessa eli porkkanoissa on olennaista jo aiemmin esiin nostamani asiat kuten joukkoliikenneverkoston tiheys ja asianmukaiset pyöräilyväylät. Myös palveluverkosto on olennainen osa edellytysten vahvistamista. Miten helposti lapsiperheen logistiikka vanhempien työpaikalle ja lapsen päiväkotiin onnistuu? Tällä hetkellä monessa tapauksessa liian huonosti. Kuopiossakin lähipäiväkodit ovat tupaten täynnä ja paikan saaminen on hankalaa. Jos lapsi on vietävä päiväkotiin ihan toiseen suuntaan tai jopa toiselle puolelle kaupunkia kuin työmatka muuten veisi, on auto ainoa mahdollisuus saada lapsiperheen arki pyörimään. Autoiluun itsekin tottuneena voin sanoa, että siirtymä ei tapahdu sormia napsauttamalla niin, että aiemmin matkan autolla taittanut ottaisi räntä- tai lumituiskussa pyörän alleen ja veisi lapsensa sillä päivähoitoon. Ainakaan tämän varaan ei voida laskea liikenteen päästövähennyksiä. On luotava edellytykset sille, että arki toimii vähemmällä autoilulla helposti ja vaivattomasti. Omalla asuinalueellani Kuopion Saaristokaupungissa konkretisoituu selvästi se, miten kaupunkisuunnittelua on tehty asumisen ja autoilun ehdoilla. Joukkoliikenneverkosto on toki varsin hyvä ja myös pientaloalueelta voi kulkea aidosti bussilla, mutta ne palvelut. Pursuilevat päiväkodit ja koulut löytyvät, samoin muutama ruokakauppa ja kauneudenhoitoalan yritys. Mutta ravintolapalvelut? Suunnittelilla on liikerakennus, mutta toistaiseksi se on vasta suunnitelma. Kirjastoa ei ole. Kyse on siis kokonaisuudesta. Kaupunkia tulisi rakentaa suunnitelmallisesti, ympäristön kannalta kestävästi ja vaihtoehtoisia liikkumisen tapoja edistäen – siis kokonaisuutena.

Voiko vihreä ajaa autoa?

Tähän kysymykseen vastauksen saamiseksi suosittelen tulemaan kuulolle ensi tiistain IG-liveen. Ainakin itse lähden siitä, että vihreä voi ajaa autoa. Kyse on siitä, miten autoa arjessaan käyttää? Miten liikkumisen kokonaisuus ensin yksilötasolla ja edelleen yhteisötasolla muodostuu? Tavoite on päästöjen vähentäminen ja sitä tavoitetta varten tarvitaan myös yksityisautoilun vähentämistä.

Kovin tuomitseva, leimaava tai syyttelevä asenne vie autoilun vähentämistä eteenpäin. Vastareaktio voi olla hyvinkin voimakas, koska autoiluun liittyy paljon tunnepohjaista suhtautumista ja esimerkiksi ajatus vapaudesta. Haastan kuitenkin jokaista meistä autoilijoista pohtimaan omaa suhdettaan nelipyöräiseen kulkuneuvoon tai kenties useampaan. Milloin tarvitsen autoa matkan tekemiseen? Voisinko tehdä osan matkoistani jollain muulla tavalla? Uskaltaisinko kokeilla, miltä työmatkan kulkeminen bussissa tuntuu? Mitä, jos ajaisin töihin jonain päivänä pyörällä tai kävisin kaupassa pyörällä? Ehkä lomareissun Helsinkiin voisi tehdä auton sijaan junalla? Näin se omankin ajattelun ja toiminnan muuttuminen lähti liikkeelle. Aiemmin valitsin poikkeuksetta auton, nykyään yhä useammin bussin, junan tai pyörän. Enää se syksyisessä pimeydessä Helsinkiin ajaminen ei olekaan niin houkutteleva vaihtoehto, kun voin sen sijaan istahtaa junan kyytiin, tehdä kenties vähän rästitöitä tai suunnitella loppuun maanantain tunnit, ottaa jopa torkut tai lukea hyvää kirjaa. Nautin silti edelleen autolla ajamisesta ja haaveilen sähköautosta.

Miten sinä voisit muuttaa omaa liikkumistasi siten, että tavoite hiilineutraalista liikenteestä vuonna 2045 olisi mahdollinen? Muutenkin kommentit ja ajatukset pohdinnoista ovat tervetulleita. Keskustelu jatkuu IG liven merkeissä tiistaina 13.4. klo 19 ja blogiin luvassa lisää juttua autoilusta kommenttina Tuulilasi-lehden pääkirjoitukseen (4/2021).