Voiko vihreä ajaa autoa – eli ajatuksia autoista, liikenteestä ja kuntapolitiikasta

Tämä kirjoitus on muhinut mielessä jo pidemmän aikaa ja nyt on aika avata hieman ajatuksiani autoilusta. Olen Instagramin puolella tarinoinutkin hieman autoiluun ja liikenteeseen liittyvistä ajatuksistani. Jutut löytyvät kohokohtien puolelta. Tiistaina 13.4. on myös klo 19 luvassa IG-live, jossa pohdimme kuntavaaliehdokkaana olevien Laura Kuuselan ja Antti Yrjölän kanssa kysymystä: ”Vihreä autoilu – onko sitä?”

Miksi kuntavaalien yhteydessä pitää keskustella autoista? Tietenkin siksi, että liikennekokonaisuus on yksi kuntapolitiikkaan olennaisesti liittyvistä teemoista. Kuntatasolla voidaan tehdä arjen liikkumisen kannalta merkittäviä toimia, jotta esimerkiksi hallitusohjelman tavoitteet kotimaan liikenteen hiilidioksipäästöjen puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä voisivat toteutua. Hallituksen kevättalvella lausuntokierroksella olleessa fossiilittoman liikenteen tiekarttaluonnoksessa esiteltiin joitain keinoja ja suunnitelmia liikennepäästöjen vähentämiseksi. Liikenneverkon kehittämiseen, sähköautojen latausinfran kehittämiseen sekä joukkoliikenteen, pyöräilyn ja jalankulun edellytysten parantamiseen voidaan tehtä töitä myös kuntapolitiikassa.

Vihreiden 100 keinoa torjua ilmastonmuutosta kunnissa -listalta löytyy useita konkreettisia tapoja edistää fossiilittoman liikenteen tavoitteita ja samalla myös Kuopion oman ilmasto-ohjelman toteutumista käytännössä. Omat vaaliteemani rakentuvat kolmen kokonaisuuden ympärille: laadukkaan koulutus- ja koulupolitiikan, lähiluonnon säilyttämisen ja kestävän kaupunkikehityksen. Viimeksi mainittuun kuuluu keskeisesti myös liikenne. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että Kuopiossa tehdään aidosti ja entistä kunnianhimoisemmin töitä sen eteen, että joukkoliikenne, pyöräily ja kävely olisivat yhä vahvemmin osa kuopiolaisten arkipäivän liikennettä. Näitä tavoitteita voidaan edistää esimerkiksi tiivistämällä entisestään joukkoliikenteen vuoroväliä esimerkiksi ruuhkaisimpina aikoina, lisäämällä tarvittaessa uusia työmatkaliikkumista paremmin tukevia vuoroja ja satsaamalla baanaverkoston kehittämiseen. Kaupunkipyörät löivät kesällä 2020 vahvasti läpi, mikä osoittaa Kuopiossa olevan paljon pyöräilypotentiaalia. Lisäoppia voisi käydä hakemassa vaikka Oulusta, jossa pyöräreitteihin ja opasteisiin on panostettu.

Tästä seuraa tietenkin helposti moittivaan sävyyn esitetty kommentti, että tässä sitä taas yksi etuoikeutettu bussipysäkin lähellä asuva elitistinen kaupunkivihreä on kieltämässä autoilun ja pakottamassa kaikki ajamaan bussilla tai pyörällä. Ei ymmärrä tuokaan lehtori mitään tavallisen kuopiolaisen elämästä. Ainakin some-alustoilla tällainen suhtautuminen vihreiden toimijoiden liikennepoliittisiin pohdintoihin on kovin tavallinen. Koen ehdottomasti olevani etuoikeutettu, koska olen voinut valita asuinpaikkani siten, että pystyn kulkemaan työmatkani bussilla tai pyörällä todella helposti. Haja-asutusalueena kasvamisesta huolimatta olen tietenkin kaupunkivihreä, koska asun kaupungissa ja matkaa mualiman navalle on vain seitsemisen kilometriä. En kuitenkaan tunnustaudu liikenne-elitistiksi tai ihmiseksi, joka ei ymmärrä mitään siitä, että autoa tarvitaan arkipäivän ajoihin. Omistan itsekin auton ja käytän sitä arjen asioiden hoitamiseen. Olen toki viime vuosina vähentänyt paljon arkiajoja ja siirtynyt työmatkoilla bussiin. Lapsettomassa taloudessa autosta luopuminen voisi olla jo hyvinkin mahdollista, mutta retkeilypaikkoihin on kovin hankalaa päästä ilman autoa ja monesti reissuissa kulkee mukana myös pyörät ja muuta varustetta.

Suomen kaltaisessa maassa autoilusta luopuminen on tällä hetkellä mielestäni epärealistinen tavoite, eikä sellaista toki vihreissäkään ole vaadittu. Asutus on Suomessa kovin hajallaan ja kaupunkiseudutkin kansainvälisesti arvioiden pieniä. Tämä tekee kannattavasta joukkoliikenteestä haastellista toteuttaa. Jokainen itäsuomalainen, joka on edes teoriassa yrittänyt matkustaa itä-länsi-suunnassa junalla tai bussilla ymmärtää, mistä on kyse. Reitit ovat hankalia, hitaita ja vaihtoja on tehtävä useita. Auto on nopeampi kulkuväline, ei siitä pääse yhtään mihinkään. Raideliikenteen osalta olisin kaivannut jo vuosia sitten kunnianhimoisempaa investointisuunnitelmaa, jossa rataverkkoa vahvistettaisiin siten, että matka-ajat nopeutuisivat ja junasta tulisi selkeästi järkevin vaihtoehto matkata esimerkiksi Kuopiosta tai Joensuusta Helsinkiin. Maakuntalentokenttiin upotetuilla julkisilla euroilla olisi varmasti rakennettu aika paljon uusia kiskoja tai sähköistyksiä. Matkustajapotentiaali maailmalla on toki ihan erilainen, mutta kyllähän meilläkin tilanne pitäisi olla se, että Kuopiosta Helsinkiin aktiivinen matka-aika junalla olisi sama kuin lentokoneella (huomioiden kentällä kuluva aika) kuten se on vaikkapa Pariisista Lyoniin. Työreissulla tein aikanaan matkan toisen suuntaan lentokoneella ja toiseen TGV-junalla. Juna oli nopea, helppo ja vaivaton vieden suoraan kaupungin keskustan tuntumaan.

Haja-asutushaasteiden lisäksi kaupunkisuunnittelua on tehty aivan liian kauan yksityisautoilun ympärille. Kun lukee keskusteluja vaikkapa Espoon kokoisen kaupungin haasteista liikkua paikasta toiseen julkisilla kulkuvälineillä, ei voi kuin huokaista syvään ja valitella miten pieleen on voitu mennä. Tai jos miettii Kuopion osalta Matkuksen ostoskeskuksen rakentamista ”keskelle ei-mitään” Ikean naapuriin. Eipä tarvitse ihmetellä, jos asiointivirta autoilun varaan rakennetuilta alueilta suuntautuu keskustan sijaan sinne, missä pysäköinti on maksutonta. Mennyttä ei saa kuitenkaan takaisin, eikä jälkiviisaus ole rakentavin tapa tehdä politiikkaa, joten pitää katsoa eteenpäin. Lähtökohdan kuntapolitiikassa pitää olla, ettei enää yhtään kaavoitusratkaisua, kaupungin laajentumissuunnitelmaa tai kaupunkirakenteen tiivistämiseen tähtävää strategiaa laadita siten, että pääasiallinen tapa liikkua paikasta toiseen olisi yksityisauto. Tällainen politiikka ei ole yksityisautoilun kieltämistä tai autoteistä luopumista, tarvitaanhan näitä väyliä väistämättä myös julkisen liikenteen, yritysten ja myös osin asioinnin tarpeeseen. Kyse on edellytysten luomisesta sille, että kaupunkiseudulla yhä harvemman tarvitsee omistaa kahta autoa arjen pyörittämiseen ja yhä useampi voisi aidosti harkita autosta luopumista vaikka kokonaan. Autoilun sähköistymisen myötä osa siirtyy joka tapauksessa päästöttömämpään autoiluun, mutta ympäristön kannalta tarvitaan myös autoilun vähentymistä.

Liikenne muodostaa Suomen hiilidioksidipäätöistä noin 1/5. Liikenteessä voidaan siis tehdä merkittäviä tekoja päästöjen vähentymiseksi, mutta yksin liikenne ei ratkaise päästöongelmaa. Energiantuotanto on aivan keskeisessä roolissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö liikenteelle pidä tehdä jotain. Maapallo ei kestä nykyistä menoa ja meillä ylikuluttavilla länsimaalaisilla on todellakin velvollisuus tehdä jotain. Toimien oikeudenmukaisuus on tietenkin tärkeää ja suosin mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Toimia pitää kohdistaa voimakkaammin sinne, missä autolle on vaihtoehtoja eli kaupunkiseuduille. Tällöin voidaan tarvita myös jonkin verran sitä keppiä, kuten erilaisia päästö- ja ruuhkamaksuja, jotka ovat tuttuja monessa maassa. Suomessa tällaisia ei ole saatu edes pääkaupunkiseudun ydinkeskustan alueelle. Liikennemäärien vähentäminen keskustoissa ei ole vain ilmastonmuutosasia, vaan sillä on merkittävä rooli terveydelle haitallisten hiukkaspäästöjen ja meluhaittojen vähentämisessä.

Kuntatasolla edellytysten luomisessa eli porkkanoissa on olennaista jo aiemmin esiin nostamani asiat kuten joukkoliikenneverkoston tiheys ja asianmukaiset pyöräilyväylät. Myös palveluverkosto on olennainen osa edellytysten vahvistamista. Miten helposti lapsiperheen logistiikka vanhempien työpaikalle ja lapsen päiväkotiin onnistuu? Tällä hetkellä monessa tapauksessa liian huonosti. Kuopiossakin lähipäiväkodit ovat tupaten täynnä ja paikan saaminen on hankalaa. Jos lapsi on vietävä päiväkotiin ihan toiseen suuntaan tai jopa toiselle puolelle kaupunkia kuin työmatka muuten veisi, on auto ainoa mahdollisuus saada lapsiperheen arki pyörimään. Autoiluun itsekin tottuneena voin sanoa, että siirtymä ei tapahdu sormia napsauttamalla niin, että aiemmin matkan autolla taittanut ottaisi räntä- tai lumituiskussa pyörän alleen ja veisi lapsensa sillä päivähoitoon. Ainakaan tämän varaan ei voida laskea liikenteen päästövähennyksiä. On luotava edellytykset sille, että arki toimii vähemmällä autoilulla helposti ja vaivattomasti. Omalla asuinalueellani Kuopion Saaristokaupungissa konkretisoituu selvästi se, miten kaupunkisuunnittelua on tehty asumisen ja autoilun ehdoilla. Joukkoliikenneverkosto on toki varsin hyvä ja myös pientaloalueelta voi kulkea aidosti bussilla, mutta ne palvelut. Pursuilevat päiväkodit ja koulut löytyvät, samoin muutama ruokakauppa ja kauneudenhoitoalan yritys. Mutta ravintolapalvelut? Suunnittelilla on liikerakennus, mutta toistaiseksi se on vasta suunnitelma. Kirjastoa ei ole. Kyse on siis kokonaisuudesta. Kaupunkia tulisi rakentaa suunnitelmallisesti, ympäristön kannalta kestävästi ja vaihtoehtoisia liikkumisen tapoja edistäen – siis kokonaisuutena.

Voiko vihreä ajaa autoa?

Tähän kysymykseen vastauksen saamiseksi suosittelen tulemaan kuulolle ensi tiistain IG-liveen. Ainakin itse lähden siitä, että vihreä voi ajaa autoa. Kyse on siitä, miten autoa arjessaan käyttää? Miten liikkumisen kokonaisuus ensin yksilötasolla ja edelleen yhteisötasolla muodostuu? Tavoite on päästöjen vähentäminen ja sitä tavoitetta varten tarvitaan myös yksityisautoilun vähentämistä.

Kovin tuomitseva, leimaava tai syyttelevä asenne vie autoilun vähentämistä eteenpäin. Vastareaktio voi olla hyvinkin voimakas, koska autoiluun liittyy paljon tunnepohjaista suhtautumista ja esimerkiksi ajatus vapaudesta. Haastan kuitenkin jokaista meistä autoilijoista pohtimaan omaa suhdettaan nelipyöräiseen kulkuneuvoon tai kenties useampaan. Milloin tarvitsen autoa matkan tekemiseen? Voisinko tehdä osan matkoistani jollain muulla tavalla? Uskaltaisinko kokeilla, miltä työmatkan kulkeminen bussissa tuntuu? Mitä, jos ajaisin töihin jonain päivänä pyörällä tai kävisin kaupassa pyörällä? Ehkä lomareissun Helsinkiin voisi tehdä auton sijaan junalla? Näin se omankin ajattelun ja toiminnan muuttuminen lähti liikkeelle. Aiemmin valitsin poikkeuksetta auton, nykyään yhä useammin bussin, junan tai pyörän. Enää se syksyisessä pimeydessä Helsinkiin ajaminen ei olekaan niin houkutteleva vaihtoehto, kun voin sen sijaan istahtaa junan kyytiin, tehdä kenties vähän rästitöitä tai suunnitella loppuun maanantain tunnit, ottaa jopa torkut tai lukea hyvää kirjaa. Nautin silti edelleen autolla ajamisesta ja haaveilen sähköautosta.

Miten sinä voisit muuttaa omaa liikkumistasi siten, että tavoite hiilineutraalista liikenteestä vuonna 2045 olisi mahdollinen? Muutenkin kommentit ja ajatukset pohdinnoista ovat tervetulleita. Keskustelu jatkuu IG liven merkeissä tiistaina 13.4. klo 19 ja blogiin luvassa lisää juttua autoilusta kommenttina Tuulilasi-lehden pääkirjoitukseen (4/2021).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s