Kunnissa tehdään ratkaisuja kestävän liikenteen puolesta

Liikenne on aihe, jonka ympärillä käydään värikästä ja hyvin kiivasta keskustelua. Valitettavan usein liikennepoliittinen keskustelu on kuitenkin populistista tahallista väärinymmärtämistä, jossa faktoilla ei tunnu olevan juurikaan väliä. Liikennepoliittinen keskustelu on lisäksi jumiutunut polttoaineiden hintaan. Kansalaisaloite, jossa vaaditaan polttoaineveron laskemista puoleen nykytasosta on tästä hyvä esimerkki. Aloitteen ympärille on syntynyt sosiaalisessa mediassa eräänlainen “bensakapinaliike”, jonka mielestä hallitus on nostamassa hinnat pilviin ja estämässä yksityisautoilun.  

Keskustelun tuoksinassa faktat tuntuvat unohtuvan. Samaan aikaan, kun polttoaineiden hintaan ja Suomen ilmastopolitiikkaan vaaditaan kohtuutta, ei tunnuta itse huomaavan omien väitteiden ideologisuutta tai tarkoitushakuisuutta. Kuntavaalikeskusteluissa on tuotu esille väite, että hallitus olisi nostamassa polttoaineen hintaa Suomessa jopa 30 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä hallitus on sitoutunut olemaan nostamatta polttoaineveroa enää tällä hallituskaudella. Polttoaineverotus on myös sikäli huono kuntavaaliteema, etteivät kesäkuun vaaleissa valittavat valtuutetut pysty vaikuttamaan siihen, millainen polttoaineen verotus Suomessa on. Eri mieltä verotuspäätöksistä saa olla ja keskustelua on hyvä käydä, mutta sen toivoisi perustuvan tosiasioihin mielikuvien tai suoranaisten faktojen vääristelyjen sijaan.

Liikenne ja liikkuminen ovat mitä suuremmassa määrin kuntavaaliteema, jos laskuista jätetään pois polttoainevero. Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus, joukkoliikenne, eri liikkumismuotojen olosuhteet ja infrastruktuuri kokonaisuutena ovat asioita, joista kunnat päättävät. Kunnissa voidaan tehdä liikennepolitiikkaa, joka mahdollistaa ympäristön kannalta kestävämmän liikkumisen ja lisää myös alueen viihtyisyyttä. Liikenteen muodostaessa merkittävän sektorin hiilidioksidipäästöistä teollisuuden ja energiantuotannon jälkeen on kyse myös ilmastopoliittisesti merkittävästä toiminnasta. Liikennepolitiikalla voidaan edistää Kuopion tavoitetta hiilineutraaliudesta vuonna 2030. Millaisia keinoja tähän on tarjolla?’

Yksityisautoilua kestävämpien liikkumismuotojen olosuhteiden edistäminen on tärkeä keino luoda mahdollisuuksia. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta voidaan parantaa reittiverkostoa kehittämällä, mahdollisten vuoronvaihtojen sujuvuutta parantamalla ja lippujen hinnoilla. Joukkoliikenteen kohtuullinen hintataso ja toimivat vuorot tekevät busseista kaupunkialueella vaihtoehdon yksityisautoilulle. Kuopiossa uusimpien kilpailutusten myötä sähköbussit ovat korvaamassa vanhaa kalustoa, mikä tekee joukkoliikenteestä entistä ympäristöystävällisempää. 

Joukkoliikenteen lisäksi on kehitettävä aidosti päästöttömien liikkumismuotojen, eli pyöräilyn ja jalankulun edellytyksiä. Kaupunkipyörien suosio on osoittanut, että maantieteellisistä muodoistaan huolimatta Kuopiossa voi pyöräillä. Työ- ja asiointiliikenteen siirtymistä autoilusta pyöräilyyn ja kävelyyn voidaan edistää kehittämällä pyörätieverkostoa ja erottamalla pyöräily ja jalankulku toisistaan. Sujuvat pyörätieyhteydet kaupunginosien välillä laskevat matka-aikoja ja tekevät pyörästä houkuttelevamman kulkuneuvon. 

Kaupunkisuunnittelu pitää sisällään edellä mainitsemani liikkumisen muodot, mutta myös rakentamisen ja kaavoituksen. Kaupunkisuunnittelulla luodaan edellytykset kestävämmälle liikkumiselle. Palveluverkoston pitää vastata asukkaiden tarpeisiin, eli on tärkeää huolehtia saavutettavista lähipalveluista. Tarvittaessa voidaan hyödyntää digitalisaatiota tai monitoimitiloja, joissa voi olla tarjolla erilaisia julkisia palveluita alueen asukkaiden käyttöön. Näin vähennetään tarvetta liikkua palveluiden perässä pitkiä matkoja, jolloin on helpompi valita kestävämpi liikkumistapa. Toisaalta kaupunkisuunnittelulla vaikutetaan siihen, että kaupunkirakenne on riittävän tiivis ja mahdollistaa järkevän joukkoliikenteen toteuttamisen eri alueiden välillä. 

Vihreän liikennepolitiikan tavoitteena ei ole estää kenenkään liikkumista tai kieltää yksityisautoilua. Sen sijaan tavoitteena on edistää ympäristön kannalta fiksumpaa liikkumista luomalla edellytykset sille, että yhä useampi kuopiolainen voi valita arkipäivän matkoille muun vaihtoehdon kuin auton. 

Ehdolla Kuopiossa kestävämmän tulevaisuuden puolesta – äänestä 306

Olen ehdolla kuntavaaleissa numerolla 306 Kuopion vihreiden listalla. Haluan olla rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta ja entistä parempaa Kuopiota. Omat vaaliteemani kietoutuvat laadukkaan koulutuksen, lähiluonnon ja kestävän kaupunkisuunnittelun ympärille. Teemoja olen avannut some-kanavissani tarkemmin.

Vaalilupaukset:

Jos tulen valituksi, lupaan

👉 tehdä politiikkaa ratkaisukeskeisesti ja analyyttisesti. Tulevan valtuustokauden päätösten seuraukset kantavat pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Tarvitaan suunnitelmallista ja eteenpäin katsovaa politiikkaa.

👨‍🏫 puolustaa koulutuksen arvoa ja merkitystä. Kuopiossa on edessä isoja investointitarpeita kouluihin. Päätökset tulee tehdä faktojen pohjalta kokonaisuus huomioiden. Yksittäisten koulupäätösten sijaan tarvitaan ratkaisuita, jotka tukevat parhaiten kuopiolaisten arkea ja kaupungin kokonaiskehitystä. Otetaan myös opettajat, oppilaat ja huoltajat mukaan suunnitteluun.

🚴edistää pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen edellytyksiä Kuopiossa. Paljon hyvää on tehty, mutta töitä riittää pyörätieverkoston kehittämiseksi, pyörien pysäköinnin parantamiseksi ja bussivuorojen laajentamiseksi. Näin saadaan luotua mahdollisuuksia ympäristöystävällisemmälle liikenteelle.

💚 puolustaa lähiluontoa ja ympäristöarvoja päätöksenteossa. Kuopiolaisilla on jatkossakin oltava mahdollisuus päästä luontoon helposti ja nopeasti. Kaupunkikehityksessä tulee aina ottaa huomioon luontoarvot, ei vain sanoissa vaan myös teoissa. Ilman luontoa ei ole tulevaisuutta.

Allekirjoittamani sitoumukset

Olen kuntavaaliehdokkaana allekirjoittanut seuraavat sitoumukset ja tahdon edistää näiden tavoitteiden toteutumista Kuopion kuntapolitiikassa. Minulle vihreissä toimimisen ytimessä ovat ympäristöasioiden ja tasa-arvon edistäminen sekä kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen. Siksi alla mainittuihin tavoitteisiin on helppo sitoutua, sillä tavoitteita edistävä toiminta on omien arvojen mukaista.

Vaalikonevastaukset

Alta löydät kootusti linkit vaalikonevastauksiini:

Lisää vaaliteemoistani blogissa ja sosiaalisen median kanavilla

Joka kolmas lukiolainen Kuopiossa kääntyy kannoillaan ruokalan ovella – ”Voisiko toimia siten, että opiskelija ilmoittaisi etukäteen, mikäli hän ei aio syödä kouluruokaansa?”

Eurot vilisevät, kun laitoskeittiössä heitetään roskiin syömätöntä ruokaa. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan ravitsemuspalveluissa ruokahävikki on vuodessa noin 70-80 miljoonaa kiloa.

Muutaman vuoden takaisten Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvioiden mukaan yksistään kouluruokailussa syntyvät hävikkikustannukset ovat yli 100 000 euroa päivässä ja vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa.

Ruokahävikki on ympäristön kannalta haaskausta, sillä biojätteeseen päätyvä ruoka on kuluttanut resursseja täysin turhaan. Mitä pidemmälle jalostettua ruoka on, sen suurempia ovat ekologiset kustannukset.

Kyse on myös isosta taloudellisesta ongelmasta, sillä laitosruoasta maksetaan palveluntuottajille riippumatta siitä, päätyykö ruoka suuhun vai roskiin.

Kunnissa pitäisi kiinnittää myös huomiota siihen, millaisia taloudellisia kustannuksia hävikistä aiheutuu ja miten niitä voitaisiin aktiivisesti vähentää. Kouluruoka on tästä yksi hyvä esimerkki. Hävikki koostuu lautasjätteestä eli ruoasta, jonka oppilas ottaa lautaselleen, mutta jättää syömättä, sekä syömättömistä annoksista, jotka päätyvät suoraan biojätteeseen kulkematta lautasen kautta.

Kouluterveyskyselyn mukaan Kuopiossa noin 30 prosenttia lukiolaisista ei syö päivittäin kouluruokaa. Servican kertoman mukaan hävikkiä syntyy noin 16 kiloa koulua kohti päivässä, mutta vaihtelu on suurtaKuopiossa noin 30 prosenttia lukiolaisista ei syö päivittäin kouluruokaa.

Käytännössä Kuopion lukioissa jätteeksi saattaa päätyä siis päivittäin jopa satoja syömättömiä ruoka-annoksia. Kaupunki maksaa Servicalle kouluruoasta noin kolme euroa annokselta. Lukioissa hävikin kustannukset voivat olla viikossa helposti tuhansia euroja, vuositasolla satojatuhansia euroja.

Ruokahävikistä säästyvällä rahalla järjestettäisiin useita lukiokursseja tai palkattaisiin lisää opiskeluhuollon henkilöstöä.

Kouluterveyskyselyiden perusteella lukiolaisten päätös jättää kouluruoka syömättä liittyy muun muassa ruokalan ahtauteen, ruoan laatuun tai siihen, etteivät kaveritkaan syö. Esimerkiksi ruokalatilojen viihtyisyyteen panostamalla voidaan lisätä lukiolaisten halukkuutta syödä koululounasta päivittäin.

Valistuspuheella ja hävikkiseurannalla voidaan saada jotain aikaan, mutta muitakin toimia tarvitaan.

Kuopion strategian toiminta-ajatus, ”lupa ajatella toisin”, mahdollistaisi hävikin vähentämisen. Voisiko lukioissa toimia siten, että opiskelija ilmoittaisi etukäteen ruokalistan perusteella, mikäli hän ei aio syödä maksutonta kouluruokaansa? Näin kouluille voitaisiin tilata optimaalisempi määrä ruokaa, jolloin hävikkiä saataisiin vähennettyä. Säästynyt raha voitaisiin siirtää opetukseen, ohjaukseen ja opiskeluhuoltoon.

Kirjoittaja on kuopiolainen kuntavaaliehdokas (vihr.)

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 16.5.2021

Oppivelvollisuus pitenee, mutta mikä muuttuu toisella asteella?

Tänä keväänä peruskoulunsa päättävät nuoret ovat historiallista ikäluokkaa. Heidän oppivelvollisuutensa jatkuu 18-vuotiaaksi saakka. Lisäksi he saavat maksuttomuuden myötä opiskeluun tarvittavat välineet. Muutosta on markkinoitu historiallisena, peruskoulu-uudistukseen rinnastettavana mullistuksena. Onko näin? Mikä oikeastaan muuttuu, kun oppivelvollisuus ulottuukin jatkossa 18 ikävuoteen?

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan tutkintoon johtavat opintonsa lukuvuonna 2018/19 keskeytti ammattikoululaisista 8,8 % ja lukiolaisista 1,6%. Oppivelvollisuusiän noston keskeisenä tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutusastetta ja estää se, etteivät nuorten opinnot päättyisi peruskouluun tai keskeytyisi toisella asteella.Oppivelvollisuuden pidentymisen myötä yhdeksäsluokkalaisten täytyy nyt hakeutua johonkin perusasteen jälkeiseen koulutukseen, mutta opintojen keskeyttämisen uhkaan oppivelvollisuuden pidentäminen ei tuo suoraa ratkaisua. Toisen asteen tutkinto ei nimittäin yleensä valmistu vielä siinä vaiheessa, kun nuori tulee täysi-ikäiseksi. Näin ollen opinnot voivat edelleen keskeytyä ilman tutkinnon suorittamista. Oppivelvollisuus takaa ainoastaan sen, että nuori viettää jossain opinnoissa kaksi vuotta nykyistä pidempään.

Riittääkö uudistus turvaamaan sen, että opinnot suoritetaan loppuun? Ei tietenkään. On vaikea uskoa, että mekaaninen uudistus lisää opiskelumotivaatiota tai edellytyksiä tutkinnon suorittamiseen niillä nuorilla, joiden opinnot ovat keskeytymisvaarassa. Joissain tapauksissa velvoite hakeutua edes joihinkin opintoihin peruskoulun jälkeen voi olla tarpeellinen sysäys eteenpäin. Vuosi valmentavassa koulutuksessa on hyvä kasvun paikka ja voi parhaimmillaan tukea nuoren opiskeluvalmiuksien kehittymisen ohella myös kasvua ihmisenä. Tämä vaatii kuitenkin resursseja, jotta kaikissa peruskoulun jälkeisissä opinnoissa on tarjolla riittävää ja oikeanlaista tukea. Syyt opintojen keskeyttämiseen liittyvät nimittäin nuorisobarometrien mukaan oppimisen ja opiskelun haasteisiin.

Opinto-ohjaajana näen kasvavan tuen tarpeen päivittäisessä työssäni. Lukion opetussuunnitelma vaatii yhä vahvempia itseohjautuvuuden ja oppimisen taitoja. Samaan aikaan tutkimukset ja kyselyt osoittavat, että lukiolaiset ovat yhä kuormittuneempia. Stressi, jaksamiseen liittyvä haasteet ja opiskelumotivaation lasku ovat yhä yleisempiä. Lisäksi nuorten tuen tarve oppimisen ja opiskelun taitoihin liittyen on yleistynyt. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan lukion opiskelijoista jopa puolet kokivat tarvitsevansa tukea juuri oppimisen taitojen vahvistamiseen. Siirtyminen toisen asteen opintoihin on iso harppaus peruskoulusta, sillä kurssimuotoisen lukion opiskelutahti on peruskoulua hektisempi ja opinnot etenevät vauhdilla ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Lukioon tullaan lisäksi erilaisilla valmiuksilla. Keskiarvorajat vaihtelevat valtakunnallisesti paljon, eikä peruskoulusta tuttu kolmiportainen tuki jatku toisen asteen koulutuksessa. Lukion alussa korostuvatkin perusvalmiuksien ja opiskelutaitojen vahvistaminen.

Tuen tarpeeseen vastaaminen on kiinni resursseista. Ollaan siis kuntapolitiikan ytimessä: kuinka paljon olemme valmiit kunnan budjetista kohdentamaan lasten ja nuorten tulevaisuuteen? Koulutussektori ei ole välttynyt Kuopiossakaan viime aikojen leikkauksilta. Edellisellä yt- ja säästökierroksella kasvun ja oppimisen palvelualueelle kohdistuneet säästöt johtivat pienempien opiskeluryhmien lakkauttamiseen ja tukiopetuksesta tinkimiseen. Tämä suunta on väärä. Tarvitaan panostuksia siihen, että lukioissa ryhmäkoot saadaan kohtuullisemmiksi. Nyt peruskurssien opiskelijamäärä keskusta-alueen lukioissa on liian usein yli 32 opiskelijaa. Opettajan resurssit eivät riitä oppimisen taitojen tukemiseen, jos ryhmäkoko on liian suuri. 

Lisäksi tarvitaan pelimerkkejä lukiouudistuksen vaatimuksiin vastaamiseen. Lukiolaisella on uuden lain myötä oikeus opinto-ohjaukseen ja kunnalla velvoite järjestää erityisopetusta. Kuopiossa tilanne on ohjauksen osalta kohtuullisen hyvä, sillä satsauksia on tehty ja lukuvuonna 2021-2022 päästään jo lähelle Suomen opinto-ohjaajat ry:n suositusta 200 ohjattavasta opiskelijasta yhtä opinto-ohjaajaa kohti. Erityisopetuksen osalta tilanne on parantunut toisen lukion erityisopettajan viran perustamisen myötä. Kuusi lukiota työllistävät molemmat erityisopettajat nyt kokonaisvaltaisesti, eli tarvetta on vähintään kolmannelle ammattilaiselle. Erityisopettajan tuki lukiossa on erittäin tärkeää juuri oppimisen ja opiskelun taitojen vahvistamisessa ja harjaannuttamisessa. Pahin resurssivaje meillä on opiskeluhuollon puolella, jossa yhtä työntekijää kohti on suosituksiin nähden kaksinkertainen määrä opiskelijoita. 

Oppivelvollisuusuudistus ei pääse tavoitteeseensa ilman panostuksia. Valtio korvaa uudistuksen kustannuksia kunnille, mutta ne eivät paikkaa aiempien säästöjen jättämää aukkoa. Oppilaitoksiin tarvitaan riittävä määrä ammattitaitoisia työntekijöitä, jotta nuorten oppimisen ja kasvun tukeminen on mahdollista. Uudistuksen laadukas toteutus vaatii sen, että nuoret saavat tarvitsemansa tuen, eivätkä opinnot keskeydy. Kyse on satsauksesta tulevaisuuteen, sillä ilman koulutusta työllistyminen tulevaisuuden muuttuville työmarkkinoille on erittäin haasteellista.

Näissä vaaleissa äänestetään koulutuksen puolesta. Minä sitoudun puolustamaan koulutusta nyt ja tulevaisuudessa! 

Kaupungin rakentamisessa huomioitava monipuolisuus

Kuopion seuraava suuri kaupunginosahanke on etenemässä Itkonniemellä, kuten saimme Savon Sanomista (12.3.2021) lukea. Kaupunkirakennelautakunta käsitteli 17.3. alueen rakentamisen aiesopimusta. Tavoitteena on luoda uusi asuinalue, jossa asuinrakentaminen, palvelut ja virkistysalueet muodostavat viihtyisän kokonaisuuden. Erityisen ilahduttavaa suunnitelmassa on ranta-alueiden varaaminen virkistyskäyttöön, kaupunkilaisten yhteiseksi alueeksi. 

Suunnitelmista pitää kuitenkin edetä käytäntöön, jottei Itkonniemestä synny uutta hengetöntä asuinaluetta keskustan tuntumaan. Viime vuosina vauhdilla kasvaneessa Kuopiossa tilaa on löytynyt kaupunginosien asuinrakentamiselle, mutta ovatko virkistysalueet ja palvelut pysyneet perässä? Täällä Saaristokaupungissa odotellaan edelleen, yli 10 vuotta asuntomessujen jälkeen monipuolisempia palveluita. Edistysaskelia tässä saatiin syksyllä 2019, kun tontinluovutuskilpailun jälkeen Keilankantaan pitäisi tulla liiketilaa myös kahvila- ja ravintoatoiminnalle. Palveluiden kehitys on huolestuttavaa myös vanhemmissa kaupunginosissa. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Särkiniemi, jossa pitseriayrittäjä joutuu lopettamaan toimintansa, koska alueelle ei rakenneta korvaavaa liiketilaa kaupan yhteyteen. 

Kaupunkisuunnittelun tehtävänä on huolehtia siitä, että palveluille löytyy asuinalueilta tilaa. Yrittäjiltä tarvitaan rohkeutta investoida ja meiltä kaupunkilaisilta tietenkin halua käyttää näitä palveluita. Kuntavaaliehdokkailta kannattaakin kysyä kantoja kaupunkisuunnitteluun: haluatko edistää vain nukkumalähiöiden 

asuintuotantoa vai monipuolisen ja elävän, monipaikkaisen kaupungin rakentumista? 

Itkonniemen osalta asemakaavassa tulee varmistaa, että suunnitelmat myös konkretisoituvat ja tehdasmiljööseen syntyy uusi ja monipuolinen kaupunginosa. Samalla on syytä kehittää myös “vanhoja” kaupunginosia.

Opettajien palkkaepätasa-arvosta

Helsingin Sanomissa on keskusteltu viime päivinä opettajien palkkauksesta. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Antti Koskinen (HS Mielipide 3.5.) toi esiin niin sanotun ikuisuusaiheen, jossa sijaisopettaja palkataan koko vuoden sijaan vain lukuvuoden ajaksi. Näin hän tekee koko lukuvuoden työt, mutta saa palkkaa vain osasta kalenterivuotta. Kyse on siis palkkahalpuutuksesta, jossa sijaisena toimiva opettaja tekee työt halvemmalla kuin vakituisessa työsuhteessa oleva kollegansa.

Tämä ei ole vastuullista toimintaa työnantajalta, sillä palkanmenetyksen lisäksi sijaisopettajalla ei ole palkallista suunnitteluaikaa ennen lukuvuoden alkua. Oppimisen turvaamiseksi vastuullinen kunta palkkaa opettajat aina vuodeksi kerrallaan. Jos sijaisen työsuhde alkaa vasta 1-2 päivää ennen koulutyön alkua, ei työnantaja voi millään tasolla olettaa sijaisopettajan valmistautuvan lukuvuoden alkuun omalla ajallaan. Koulutyössä ei ole niin sanottua pehmeää laskeutumista, vaan lukuvuosi pyörähtää käyntiin nopeasti ja suunnitelmat ensimmäisille oppitunneille, materiaalien valmistelut, kurssisuunnitelmat ja muut työt olisi syytä olla valmiina. Muuten on vaarana, että lukuvuosijuna liikkuu liian nopeasti eikä sijaisopettaja ehdi lainkaan kyytiin.

Ongelman taustalla on usein se, että erilaisissa perhevapaasijaisuuksissa varsinainen viranhaltija palaa työhön kesäkuukausiksi. Tätä on helppo ihmetellä tyrmistellen, mutta opetustyössä lomien siirtäminen ei ole mahdollista, joten kohtuullista ei ole sälyttää vastuuta kesätyöttömyydestä myöskään vakinaisen viranhaltijakunnan niskoille. Solidaarisuuden vaatiminen voi tuntua hurskaalta tavoitteelta, mutta ei se poista periaatteellista ongelmaa, joka meidän palkkaus- ja lomajärjestelmään liittyy. OAJ ei kikkailua hyväksy (HS Mielipide 5.5.), mutta edistystä asian ratkaisemiseksi ei ole monien kymmenien vuosien odotuksesta huolimatta tapahtunut. Työnantaja katsoo usein toimivansa oikein, joten neuvottelujen käyminen aidosti näyttää olevan haastavaa. Kunnille kyse on tietysti usein myös säästötoimesta, mitä ei voi pitää kovinkaan vastuullisena perusteluna.

Palkkaukseen liittyy myös toinen iso haaste, jonka historian ja yhteiskuntaopin opettaja Aino Markow (HS Mielipide 5.5.) otti esille eli opetusvelvollisuustyöajan. Tällä hetkellä opettajien peruspalkan pohjana oleva opetusvelvollisuus vaihtelee opetettavan aineen mukaan 16 vuosiviikkotunnista 23 vuosiviikkotuntiin. Järjestelmä on pahasti epätasapainossa. Opetusvelvollisuustyöaika oli ehkä toimiva silloin, kun opetustyö oli vahvemmin opettamista ja sen lopuksi pidettävän testin tai kokeen arviointia. Nykyisen opsin vaatimukset ovat aivan toisesta maailmasta. Jatkuva arviointi, monialaisten oppimiskokonaisuuksien tai laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden huomioiminen opetustyössä on muuttanut opetustyön luonnetta. Tuskin enää missään aineessa voi ajatella, että opettajan valmistautuminen kurssiin on kerran tehtävä työ ja sen jälkeen itse opettaminen performanssi, jonka päätteeksi osaaminen testataan tai mitataan. Jatkuva arviointi ja palautteen anto ei tarkoita jatkuvaa mittaamista, mutta kuitenkin sitä, että opiskelijan etenemistä tulee opintojen aikana seurata. Palautetta voivat tuottaa opettajien lisäksi kanssaopiskelijat ja opiskelija itse, mutta näidenkin kriteerien laadinta vie opettajalta aikaa. Monissa oppiaineissa on myös sellaisia oppisisältöjä, joiden vertaisarviointi ei voi korvata opettajan antamaa palautetta ja arviointia.

Pian väistyvänä reaaliaineenopettajana opetusvelvollisuuteni on lukiossa 21 vvt, kun se esimerkiksi äidinkielen opettajalla on 16 vvt. Äidinkielen opettajien kirjallisen arvioinnin määrä lienee kiistataa omassa luokassaan, mutta kovin paljon tehtävää on kyllä historian ja yhteiskuntaopin kurssien opettamisessa. Historian lähdepohjaisuuden vahvistuminen lukiossa vaatii etsimään entistä monipuolisempia aineistoja hyödynnettäväksi oppitunneilla. Aineistoiden etsiminen on haastavaa ja harva oppimateriaali on aidosti laadukas ja hyödyksi tässä työssä. Aineistoihin pitää tutustua, usein niitä voi joutua suomentamaan, niistä on laadittava mielekkäitä harjoituksia ja opiskelijoiden tuotoksia usein myös arvioitava. Yhteiskuntaopissa haasteena on oppisisällön ajankohtaisuus, eli käytännössä asiat muuttuvat jatkuvasti. Usein oppikirja sisältää jo painosta tullessaan vanhaa tietoa, joten ajan tasalla on pysyttävä, jotta hallituksen ministerit olisivat kutakuinkin oikein. Esimerkkitehtävien etsiminen ajankohtaisista aiheista vaatii myös jatkuvaa hereilläoloa. Pahimmillaan tai parhaimmillaan saman kurssin oppimateriaalit pitää päivittää lukuvuoden aikana kerran jaksossa, välillä hallitus saattaa kaatua jopa kesken kurssin.

Jatkuva arviointi on tuonut myös omat haasteensa. Haluan tehdä oman työni hyvin ja tukea opiskelijoita erilaisten oppiaineilleni tyypillisten tehtävien teossa. Nämä ovat kirjallisia tuotoksia: esseitä, aineistotehtävien vastauksia tai erilaisia analyyseja. Luettavaa kertyy yhdestä tehtävästä helposti 1-2 sivua. Isossa lukiossa opetusryhmien koko voi olla helposti 30-36 opiskelijaa. Jos kurssilla kirjoitetaan vaikkapa kolme laajempaa vastausta kurssin aikana, on luettavaa usein kerralla noin 40-60 sivua ja koko kurssin aikana 120-180 sivua. Samassa jaksossa aineenopettajan kurssimäärä on opetusvelvollisuuden täyttämiseksi helposti noin 5 kurssia, joten luettavaa piisaa.

Opetusvelvollisuustyöaika ja opettajien monimutkainen palkkausjärjestelmä TVA-perusteineen on muutenkin raskas ja hankalasti hahmoteltava. Se ei ole omiaan luomaan oppilaitosten ja kuntien välistä tasa-arvoa siihen, millaisilla korvauksilla mitäkin työtä katetaan. Lisäksi palkkajärjestelmä on vähän kömpelö korvaamaan sitä tosiasiaa, että koulutyö ei ole enää vain pelkkää opettamista. Kehittämiseen pitäisi pystyä myös ostamaan työaikaa, koska ei ole reilua olettaa opettajien kouluttautumisen lisäksi kehittävän oppilaitostaan omalla ajallaan vailla korvausta

Tiedän, että moni kollega suhtautuu vuosityöaikaan varsin skeptisesti. Tälle on varmasti omat perustelunsa, mutta ei nykyinen menokaan voi ikuisesti jatkua. Opetusvelvollisuuksien tarkastelu olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Ei pienempiä opetusvelvollisuuksia kasvattaen, vaan korkeampia laskien.

Olisin toki kiinnostunut kuulemaan miten muut kollegat tai asiaan vihkiytyneet asiaan suhtautuvat. Onko muutokselle tarvetta ja miten muutos voitaisiin tehdä?