Helsingin Sanomissa on keskusteltu viime päivinä opettajien palkkauksesta. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Antti Koskinen (HS Mielipide 3.5.) toi esiin niin sanotun ikuisuusaiheen, jossa sijaisopettaja palkataan koko vuoden sijaan vain lukuvuoden ajaksi. Näin hän tekee koko lukuvuoden työt, mutta saa palkkaa vain osasta kalenterivuotta. Kyse on siis palkkahalpuutuksesta, jossa sijaisena toimiva opettaja tekee työt halvemmalla kuin vakituisessa työsuhteessa oleva kollegansa.
Tämä ei ole vastuullista toimintaa työnantajalta, sillä palkanmenetyksen lisäksi sijaisopettajalla ei ole palkallista suunnitteluaikaa ennen lukuvuoden alkua. Oppimisen turvaamiseksi vastuullinen kunta palkkaa opettajat aina vuodeksi kerrallaan. Jos sijaisen työsuhde alkaa vasta 1-2 päivää ennen koulutyön alkua, ei työnantaja voi millään tasolla olettaa sijaisopettajan valmistautuvan lukuvuoden alkuun omalla ajallaan. Koulutyössä ei ole niin sanottua pehmeää laskeutumista, vaan lukuvuosi pyörähtää käyntiin nopeasti ja suunnitelmat ensimmäisille oppitunneille, materiaalien valmistelut, kurssisuunnitelmat ja muut työt olisi syytä olla valmiina. Muuten on vaarana, että lukuvuosijuna liikkuu liian nopeasti eikä sijaisopettaja ehdi lainkaan kyytiin.
Ongelman taustalla on usein se, että erilaisissa perhevapaasijaisuuksissa varsinainen viranhaltija palaa työhön kesäkuukausiksi. Tätä on helppo ihmetellä tyrmistellen, mutta opetustyössä lomien siirtäminen ei ole mahdollista, joten kohtuullista ei ole sälyttää vastuuta kesätyöttömyydestä myöskään vakinaisen viranhaltijakunnan niskoille. Solidaarisuuden vaatiminen voi tuntua hurskaalta tavoitteelta, mutta ei se poista periaatteellista ongelmaa, joka meidän palkkaus- ja lomajärjestelmään liittyy. OAJ ei kikkailua hyväksy (HS Mielipide 5.5.), mutta edistystä asian ratkaisemiseksi ei ole monien kymmenien vuosien odotuksesta huolimatta tapahtunut. Työnantaja katsoo usein toimivansa oikein, joten neuvottelujen käyminen aidosti näyttää olevan haastavaa. Kunnille kyse on tietysti usein myös säästötoimesta, mitä ei voi pitää kovinkaan vastuullisena perusteluna.
Palkkaukseen liittyy myös toinen iso haaste, jonka historian ja yhteiskuntaopin opettaja Aino Markow (HS Mielipide 5.5.) otti esille eli opetusvelvollisuustyöajan. Tällä hetkellä opettajien peruspalkan pohjana oleva opetusvelvollisuus vaihtelee opetettavan aineen mukaan 16 vuosiviikkotunnista 23 vuosiviikkotuntiin. Järjestelmä on pahasti epätasapainossa. Opetusvelvollisuustyöaika oli ehkä toimiva silloin, kun opetustyö oli vahvemmin opettamista ja sen lopuksi pidettävän testin tai kokeen arviointia. Nykyisen opsin vaatimukset ovat aivan toisesta maailmasta. Jatkuva arviointi, monialaisten oppimiskokonaisuuksien tai laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden huomioiminen opetustyössä on muuttanut opetustyön luonnetta. Tuskin enää missään aineessa voi ajatella, että opettajan valmistautuminen kurssiin on kerran tehtävä työ ja sen jälkeen itse opettaminen performanssi, jonka päätteeksi osaaminen testataan tai mitataan. Jatkuva arviointi ja palautteen anto ei tarkoita jatkuvaa mittaamista, mutta kuitenkin sitä, että opiskelijan etenemistä tulee opintojen aikana seurata. Palautetta voivat tuottaa opettajien lisäksi kanssaopiskelijat ja opiskelija itse, mutta näidenkin kriteerien laadinta vie opettajalta aikaa. Monissa oppiaineissa on myös sellaisia oppisisältöjä, joiden vertaisarviointi ei voi korvata opettajan antamaa palautetta ja arviointia.
Pian väistyvänä reaaliaineenopettajana opetusvelvollisuuteni on lukiossa 21 vvt, kun se esimerkiksi äidinkielen opettajalla on 16 vvt. Äidinkielen opettajien kirjallisen arvioinnin määrä lienee kiistataa omassa luokassaan, mutta kovin paljon tehtävää on kyllä historian ja yhteiskuntaopin kurssien opettamisessa. Historian lähdepohjaisuuden vahvistuminen lukiossa vaatii etsimään entistä monipuolisempia aineistoja hyödynnettäväksi oppitunneilla. Aineistoiden etsiminen on haastavaa ja harva oppimateriaali on aidosti laadukas ja hyödyksi tässä työssä. Aineistoihin pitää tutustua, usein niitä voi joutua suomentamaan, niistä on laadittava mielekkäitä harjoituksia ja opiskelijoiden tuotoksia usein myös arvioitava. Yhteiskuntaopissa haasteena on oppisisällön ajankohtaisuus, eli käytännössä asiat muuttuvat jatkuvasti. Usein oppikirja sisältää jo painosta tullessaan vanhaa tietoa, joten ajan tasalla on pysyttävä, jotta hallituksen ministerit olisivat kutakuinkin oikein. Esimerkkitehtävien etsiminen ajankohtaisista aiheista vaatii myös jatkuvaa hereilläoloa. Pahimmillaan tai parhaimmillaan saman kurssin oppimateriaalit pitää päivittää lukuvuoden aikana kerran jaksossa, välillä hallitus saattaa kaatua jopa kesken kurssin.
Jatkuva arviointi on tuonut myös omat haasteensa. Haluan tehdä oman työni hyvin ja tukea opiskelijoita erilaisten oppiaineilleni tyypillisten tehtävien teossa. Nämä ovat kirjallisia tuotoksia: esseitä, aineistotehtävien vastauksia tai erilaisia analyyseja. Luettavaa kertyy yhdestä tehtävästä helposti 1-2 sivua. Isossa lukiossa opetusryhmien koko voi olla helposti 30-36 opiskelijaa. Jos kurssilla kirjoitetaan vaikkapa kolme laajempaa vastausta kurssin aikana, on luettavaa usein kerralla noin 40-60 sivua ja koko kurssin aikana 120-180 sivua. Samassa jaksossa aineenopettajan kurssimäärä on opetusvelvollisuuden täyttämiseksi helposti noin 5 kurssia, joten luettavaa piisaa.
Opetusvelvollisuustyöaika ja opettajien monimutkainen palkkausjärjestelmä TVA-perusteineen on muutenkin raskas ja hankalasti hahmoteltava. Se ei ole omiaan luomaan oppilaitosten ja kuntien välistä tasa-arvoa siihen, millaisilla korvauksilla mitäkin työtä katetaan. Lisäksi palkkajärjestelmä on vähän kömpelö korvaamaan sitä tosiasiaa, että koulutyö ei ole enää vain pelkkää opettamista. Kehittämiseen pitäisi pystyä myös ostamaan työaikaa, koska ei ole reilua olettaa opettajien kouluttautumisen lisäksi kehittävän oppilaitostaan omalla ajallaan vailla korvausta
Tiedän, että moni kollega suhtautuu vuosityöaikaan varsin skeptisesti. Tälle on varmasti omat perustelunsa, mutta ei nykyinen menokaan voi ikuisesti jatkua. Opetusvelvollisuuksien tarkastelu olisi ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Ei pienempiä opetusvelvollisuuksia kasvattaen, vaan korkeampia laskien.
Olisin toki kiinnostunut kuulemaan miten muut kollegat tai asiaan vihkiytyneet asiaan suhtautuvat. Onko muutokselle tarvetta ja miten muutos voitaisiin tehdä?
Miika Raudaskoski 