Ensi viikolla käynnistyvät historialliset vaalit. Vuosikymmeniä työn alla ollut sote-uudistus on tullut yhteen virstanpylvääseen, kun käsillä ovat ensimmäiset aluevaalit. Ennakkoäänestys järjestetään 12.-18.1. ja varsinainen vaalipäivä on 23.1. Vaaleilla valitaan edustajat aluevaltuustoihin, jotka päättävät siitä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelut sekä palo- ja pelastustoimi hyvinvointialueilla jatkossa järjestetään. Uudistuksen myötä hyvinvointivaltion ydintoiminnoista iso osa siirtyy kuntien vastuulta hyvinvointialueille. Kyse on siis merkittävästä uudistuksesta.
Vaalien alla on käyty monenlaista keskustelua. Ollaan huolissaan äänestysprosentista, pidetään vaaleja epäkiinnostavina asiantuntijavaaleina, vaaditaan lisää keskustelua palveluista ja vähemmän hallinnosta. Ehkä uusien vaalien alla hämmennys on hieman tavallista suurempi toimittajien, ehdokkaiden ja kansalaisten keskuudessa, mutta mistään uudestahan ei ole kysymys. Näistä samoista palveluista, esimerkiksi lastensuojelusta, neuvolapalveluista, erikoissairaanhoidosta, pelastustoimesta, ensihoidosta ja mielenterveyspalveluista on päätetty kunnissa tai kuntayhtymissä tähänkin saakka.
Kyse on siis hallinnollisesta uudistuksesta, jossa luodaan uudet rakenteet palveluiden tuottamiseen. Hallintoa ja palveluita ei siis voi erottaa toisistaan, vaikka joidenkin puolueiden kampanjointi tuntuu perustuvan hallinnon kritisoimiseen. Hallintorakenne tarvitaan palveluiden organisointia varten, jotta käytännön työtä voidaan tehdä laadukkaasti ja hyvin.
Olen tässä vaalien lähestyessä pohtinut, millaisin ajatuksin uudistusta lähtisin osaltani eteenpäin viemään, jos tulisin valituksi. Kolmen substanssikärjen – oppilas- ja opiskeluhuollon, matalan kynnyksen palveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden vahvan integraation – rinnalla ajattelin lyhyesti avata laajempaa ajattelua. Yksittäinen valtuutettu ei voi, eikä hänen pidä, yrittää mikromanageroida kaikkea. Kuten muissakin luottamushenkilöorganisaatioissa, myös aluevaltuustoissa päätöksenteon vahvuus ja heikkous perustuvat erilaisuuteen. On tärkeää, että myös aluevaltuustoissa on eri ikäisiä, eri taustoista tulevia, eri puolella maakuntaa vaikuttavia ja erilaisella kokemuksella varustettuja päättäjiä. Minulle tärkeitä näkökulmia tulevaisuuden soten rakentamisessa on lopulta kolme:
1) Katsotaan kokonaisuutta.
Hyvinvointialueiden muodostamisen myötä valtuuttettujen tehtävänä ei ole enää hoitaa kuopiolaisten, sonkajärveläisten, rautavaaralaisten tai kaavilaisten palveluita. Aluevaltuustoissa on hoidettava pohjoissavolaisten palveluita. Tämän vuoksi keskustelu siitä, pitääkö joka kunnassa olla terveyskeskus, on mielestäni turhaa. Jos uudet valtuustot lähtevät maakunnan sisäiseen aluepolitikointiin, jossa puolustetaan viimeiseen asti kuntarajojen mukaisia terveyskeskuksia, on varmaa etteivät rahat tule riittämään ja palveluiden taso pysyy ihan yhtä epätasa-arvoisena kuin tähänkin asti.
Ehdokaskollega Ari Paanala nosti eräässä keskustelussa esiin paikkatietoaineistojen merkityksen. Aluevaltuutettujen kannattaisikin tutustua hitusen maakunnan väestöennusteisiin, väestökeskittymiin, liikenneväyliin ja olemassa oleviin palveluverkkoihin. Tämän pohjalta pitäisi pyrkiä luomaan rakenne, jossa palvelut noudattelevat väestörakennetta eivätkä vanhoja kuntarajoja. Jossain tapauksessa vanhan kunnan terveyskeskus voi sijaita hyvinkin oikeassa paikassa, jossain tapauksessa taas väärässä. Kiemurtelevathan esimerkiksi Kuopion kuntarajat kovin monipolvisesti.
2) Parhaat käytännöt käyttöön
Hyvinvointialueiden kunnissa asuu paljon viisautta ja toisaalta asiakkaiden kannalta kehnoja toimintatapoja. Hyvinvointialueen vahvuus rakentuu mielestäni erilaisten toimintatapojen vertailemisesta ja parhaiden, toimivien käytäntöjen vahvistamisesta ja huonojen poistamisesta. Ehdokaskollega Marja Berg kirjoitti Savon Sanomien Lukijan sanomiin ennen joulua Suonenjoen mallista, jossa erikoislääkäripalveluita on pystytty tarjoamaan terveyskeskuksessa lähipalveluna. Ylä-Savon sote näyttää puolestaan olleen ketterästi jakamassa koronarokotteita jo kolmanteen kertaan siinä, missä Kuopio on vielä lähtökuopissa.
Rahaa hyvinvointialueille ei tule lisää, joten ei kannata luvata kuuta taivaalta. Niukat rahavarat pitääkin saada riittämään, ja silloin kannattaa luopua kehnoista toimintatavoista, huonosta johtamisesta ja kalliista rakenteista. Joskus se voi tarkoittaa palveluiden keskittämistä, kuten esimerkiksi psykiatrian hoidon osalta KYS-mallin mukaisesti olisi tainnut ollut järkevää (Viikko-Savo 5.1.), joskus taas palveluiden tuomista terveyskeskusten yhteyteen Marjan esittämillä kumppanuuslääkärimalleilla.
3) Ei juututa vanhaan, vaan uudistetaan rohkeasti
Vanhojen toimintatapojen osalta ei kannata uudistuksia tehdä vain uudistusten myötä. Sote-uudistuksen osalta on varmasti laaja konsensus siitä, että uudistus piti tehdä, koska nykyinen kuntatalous ei kestä palveluiden järjestämistä ja esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnoissa on ollut isoja haasteita.
Uudistuksen toimeenpanossa pitää lähteä avoimesti ja rohkeasti uudistamaan myös toimintatapoja. Esimerkkinä tästä palveluiden saatavuus ja saavutettavuus. Perinteinen ajatus on ollut lähellä kotia sijaitseva terveyskeskus, jonka vastaanotolle on helppo päästä. Tätä ajatusta pitää laajentaa. Saatavuutta on, että palveluita on tarjolla (riittävä määrä oikeassa paikassa oikeaan aikaan työskenteleviä ammattilaisia) ja niiden saavutettavuus on kohdallaan eli asiakas pääsee saatavilla olevan palvelun piiriin. Tämä ei aina vaadi terveyskeskusta, vaan kontakti voi tapahtua etäyhteyksinkin. Jo nyt isossa osassa maakuntaa matkat lähimpäänkin terveyskeskukseen ovat todella pitkiä. Otetaan siis reilusti digiloikkaa myös palveluiden tarjoamisessa silloin, kun se on diagnosoinnin, hoidon tai muun palvelun kannalta järkevää. Sydänoperaatiota ei voi tehdä etänä, mutta hoidon arvioinnin voi. Väittäisin, että esimerkiksi erittäin kehnossa jamassa Kuopiossa olevien mielenterveyspalveluiden osalta etäyhteyksillä voidaan kehittää saatavuutta ja avun piiriin pääsemistä.
Näillä ajatuksilla varustetun ehdokkaan saa aluevaltuustoon raapustamalla äänestyslipukkeeseen numeron 364. Jos kaipaat muita vihreillä arvoilla varustettuja ehdokkaita, tutustu ihmeessä koko ehdokaslistaan Savo-Karjalan vihreiden sivuilta. Ja heitä kommenttia tulemaan: mikä ajatuksista resonoi, mistä olet kokonaan eri mieltä?
Miika Raudaskoski 