Investointi varhaiskasvatukseen ja opetukseen on investointi tulevaisuuteen

Syksy on budjettipolitiikan aikaa. Hallituksen budjettiriihen vanavedessä kunnissa sorvataan ensi vuoden talousarvioita uudessa tilanteessa. Sote-uudistuksen myötä suurimmaksi menokohteeksi nousee monessa kunnassa varhaiskasvatus ja opetus. Kuntien haastavassa taloustilanteessa tämä helposti tarkoittaa sitä, että vimmainen säästöjen etsiminen kohdistuu entistä voimakkaammin tälle sektorille. 

Varhaiskasvatusta ja opetusta toteutetaan jo nyt erittäin niukoilla resursseilla. Leikkausvaraa ei juuri ole. Eurot menevät tilojen ja tukipalveluiden (näihin kuluu muuten Kuopiossakin lähes 50% käyttömenoista!!) lisäksi kunnan ydintehtävien toimeenpanemiseen: opetuksen antamiseen, ainevalikoiman ylläpitämiseen, ohjaajien palkkaamiseen, perusasteen jakotunteihin eli ryhmien pienentämiseen ja näin vahvemman tuen antamiseen, ohjaukseen, erityisopetukseen ja niin edelleen. Euron, sadan tuhannen tai miljoonan säästäminen ei ole leikkaus mistään muusta kuin näistä kunnan perustehtävistä.

Paljon puhutaan innovaatioista, kilpailukyvystä, tulevaisuuden tekijöistä ja työurien pidentämisestä. Hankerahalla tai innovaatiopöhinällä saadaan aikaan rajallinen määrä vaikuttavuutta. Rakenteellisia haasteita niillä ei korjata. Lapset ja nuoret voivat yhä huonommin. Oppimiserot kasvavat. Toiselle asteelle siirtyy perusvalmiuksiltaan entistä heikompi oppilaita, ja haasteet näkyvät tietenkin myös korkea-asteella. Osaamisvaje alkaa syntyä jo varhain, kun peruskoulu ei enää rahoitupulassaan pysty toteuttamaan sille asetettua perustehtävää: koko ikäluokan opettamista ja erilaisista lähtökohdista kumpuavien oppimiserojen tasaamista.

Samalla mielenterveyden haasteiden osuus työkyvyttömyyteen johtavista syistä on kasvanut. Peruspalveluiden rapautuminen vie meiltä arvokkaita työvuosia ja näin nakertaa pohjaa muilta työurien pidentämiseen tähtääviltä toimilta. Turvallinen kasvuympäristö, oikea-aikainen tuki ja varhainen puuttuminen ovat avainasemassa mielenterveyden parantamisessa. Tässäkin perusta on rapautunut. Avun piiriin pääsee entistä myöhemmin, jos aina lainkaan. Ennaltaehkäisevyys on suosittu poliittinen lupaus, mutta se vaatii rahoitusta kuntien perustehtäviin. Usein voi riittää, että opettajalla ja ohjaajalla on aikaa kohdata sinut. Antaa oikeassa hetkessä riittävä tuki oppimiselle. Usein voi riittää, että pääset juttelemaan kuraattorin tai psykologin kanssa. Kertakin voi tehdä ihmeitä, aina ei tarvita raskasta hoitojaksoa.

Peruspalvelut pitää nähdä investointina tulevaisuuteen siinä missä upeat liikuntahallit tai tiedepuistot. Ilman laadukasta oppimisen ja kasvun polkua varhaiskasvatuksesta alkaen Suomen kaltaisella pienellä kansakunnalla ei ole menestymisen edellytyksiä. Toivon siis, että säästöpuheiden ja -tekojen sijaan tänä syksynä siirrytään investointipuheisiin ja -tekoihin.

Näillä eväillä sote-uudistusta tekemään

Ensi viikolla käynnistyvät historialliset vaalit. Vuosikymmeniä työn alla ollut sote-uudistus on tullut yhteen virstanpylvääseen, kun käsillä ovat ensimmäiset aluevaalit. Ennakkoäänestys järjestetään 12.-18.1. ja varsinainen vaalipäivä on 23.1. Vaaleilla valitaan edustajat aluevaltuustoihin, jotka päättävät siitä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelut sekä palo- ja pelastustoimi hyvinvointialueilla jatkossa järjestetään. Uudistuksen myötä hyvinvointivaltion ydintoiminnoista iso osa siirtyy kuntien vastuulta hyvinvointialueille. Kyse on siis merkittävästä uudistuksesta.

Vaalien alla on käyty monenlaista keskustelua. Ollaan huolissaan äänestysprosentista, pidetään vaaleja epäkiinnostavina asiantuntijavaaleina, vaaditaan lisää keskustelua palveluista ja vähemmän hallinnosta. Ehkä uusien vaalien alla hämmennys on hieman tavallista suurempi toimittajien, ehdokkaiden ja kansalaisten keskuudessa, mutta mistään uudestahan ei ole kysymys. Näistä samoista palveluista, esimerkiksi lastensuojelusta, neuvolapalveluista, erikoissairaanhoidosta, pelastustoimesta, ensihoidosta ja mielenterveyspalveluista on päätetty kunnissa tai kuntayhtymissä tähänkin saakka.

Kyse on siis hallinnollisesta uudistuksesta, jossa luodaan uudet rakenteet palveluiden tuottamiseen. Hallintoa ja palveluita ei siis voi erottaa toisistaan, vaikka joidenkin puolueiden kampanjointi tuntuu perustuvan hallinnon kritisoimiseen. Hallintorakenne tarvitaan palveluiden organisointia varten, jotta käytännön työtä voidaan tehdä laadukkaasti ja hyvin.

Olen tässä vaalien lähestyessä pohtinut, millaisin ajatuksin uudistusta lähtisin osaltani eteenpäin viemään, jos tulisin valituksi. Kolmen substanssikärjen – oppilas- ja opiskeluhuollon, matalan kynnyksen palveluiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden vahvan integraation – rinnalla ajattelin lyhyesti avata laajempaa ajattelua. Yksittäinen valtuutettu ei voi, eikä hänen pidä, yrittää mikromanageroida kaikkea. Kuten muissakin luottamushenkilöorganisaatioissa, myös aluevaltuustoissa päätöksenteon vahvuus ja heikkous perustuvat erilaisuuteen. On tärkeää, että myös aluevaltuustoissa on eri ikäisiä, eri taustoista tulevia, eri puolella maakuntaa vaikuttavia ja erilaisella kokemuksella varustettuja päättäjiä. Minulle tärkeitä näkökulmia tulevaisuuden soten rakentamisessa on lopulta kolme:

1) Katsotaan kokonaisuutta.

Hyvinvointialueiden muodostamisen myötä valtuuttettujen tehtävänä ei ole enää hoitaa kuopiolaisten, sonkajärveläisten, rautavaaralaisten tai kaavilaisten palveluita. Aluevaltuustoissa on hoidettava pohjoissavolaisten palveluita. Tämän vuoksi keskustelu siitä, pitääkö joka kunnassa olla terveyskeskus, on mielestäni turhaa. Jos uudet valtuustot lähtevät maakunnan sisäiseen aluepolitikointiin, jossa puolustetaan viimeiseen asti kuntarajojen mukaisia terveyskeskuksia, on varmaa etteivät rahat tule riittämään ja palveluiden taso pysyy ihan yhtä epätasa-arvoisena kuin tähänkin asti.

Ehdokaskollega Ari Paanala nosti eräässä keskustelussa esiin paikkatietoaineistojen merkityksen. Aluevaltuutettujen kannattaisikin tutustua hitusen maakunnan väestöennusteisiin, väestökeskittymiin, liikenneväyliin ja olemassa oleviin palveluverkkoihin. Tämän pohjalta pitäisi pyrkiä luomaan rakenne, jossa palvelut noudattelevat väestörakennetta eivätkä vanhoja kuntarajoja. Jossain tapauksessa vanhan kunnan terveyskeskus voi sijaita hyvinkin oikeassa paikassa, jossain tapauksessa taas väärässä. Kiemurtelevathan esimerkiksi Kuopion kuntarajat kovin monipolvisesti.

2) Parhaat käytännöt käyttöön

Hyvinvointialueiden kunnissa asuu paljon viisautta ja toisaalta asiakkaiden kannalta kehnoja toimintatapoja. Hyvinvointialueen vahvuus rakentuu mielestäni erilaisten toimintatapojen vertailemisesta ja parhaiden, toimivien käytäntöjen vahvistamisesta ja huonojen poistamisesta. Ehdokaskollega Marja Berg kirjoitti Savon Sanomien Lukijan sanomiin ennen joulua Suonenjoen mallista, jossa erikoislääkäripalveluita on pystytty tarjoamaan terveyskeskuksessa lähipalveluna. Ylä-Savon sote näyttää puolestaan olleen ketterästi jakamassa koronarokotteita jo kolmanteen kertaan siinä, missä Kuopio on vielä lähtökuopissa.

Rahaa hyvinvointialueille ei tule lisää, joten ei kannata luvata kuuta taivaalta. Niukat rahavarat pitääkin saada riittämään, ja silloin kannattaa luopua kehnoista toimintatavoista, huonosta johtamisesta ja kalliista rakenteista. Joskus se voi tarkoittaa palveluiden keskittämistä, kuten esimerkiksi psykiatrian hoidon osalta KYS-mallin mukaisesti olisi tainnut ollut järkevää (Viikko-Savo 5.1.), joskus taas palveluiden tuomista terveyskeskusten yhteyteen Marjan esittämillä kumppanuuslääkärimalleilla.

3) Ei juututa vanhaan, vaan uudistetaan rohkeasti

Vanhojen toimintatapojen osalta ei kannata uudistuksia tehdä vain uudistusten myötä. Sote-uudistuksen osalta on varmasti laaja konsensus siitä, että uudistus piti tehdä, koska nykyinen kuntatalous ei kestä palveluiden järjestämistä ja esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnoissa on ollut isoja haasteita.

Uudistuksen toimeenpanossa pitää lähteä avoimesti ja rohkeasti uudistamaan myös toimintatapoja. Esimerkkinä tästä palveluiden saatavuus ja saavutettavuus. Perinteinen ajatus on ollut lähellä kotia sijaitseva terveyskeskus, jonka vastaanotolle on helppo päästä. Tätä ajatusta pitää laajentaa. Saatavuutta on, että palveluita on tarjolla (riittävä määrä oikeassa paikassa oikeaan aikaan työskenteleviä ammattilaisia) ja niiden saavutettavuus on kohdallaan eli asiakas pääsee saatavilla olevan palvelun piiriin. Tämä ei aina vaadi terveyskeskusta, vaan kontakti voi tapahtua etäyhteyksinkin. Jo nyt isossa osassa maakuntaa matkat lähimpäänkin terveyskeskukseen ovat todella pitkiä. Otetaan siis reilusti digiloikkaa myös palveluiden tarjoamisessa silloin, kun se on diagnosoinnin, hoidon tai muun palvelun kannalta järkevää. Sydänoperaatiota ei voi tehdä etänä, mutta hoidon arvioinnin voi. Väittäisin, että esimerkiksi erittäin kehnossa jamassa Kuopiossa olevien mielenterveyspalveluiden osalta etäyhteyksillä voidaan kehittää saatavuutta ja avun piiriin pääsemistä.

Näillä ajatuksilla varustetun ehdokkaan saa aluevaltuustoon raapustamalla äänestyslipukkeeseen numeron 364. Jos kaipaat muita vihreillä arvoilla varustettuja ehdokkaita, tutustu ihmeessä koko ehdokaslistaan Savo-Karjalan vihreiden sivuilta. Ja heitä kommenttia tulemaan: mikä ajatuksista resonoi, mistä olet kokonaan eri mieltä?

Leikkaus, sopeutus, satsaus: Mistä kasvun ja oppimisen palvelualueen rahoissa oikeastaan on kysymys?

Kuopion kaupunginvaltuusto keskusteli maanantai-iltana 29.11. ensi vuoden talousarviosta kolmisen tuntia. Keskusteluissa viitattiin niin talousarvion sisältöihin kuin itse prosessiin, jota lautakuntien roolin vahvistamisen osalta Kuopiossa vielä opetellaan.

Kaupunginhallituksen pohjaesitystä pidettiin useissa puheenvuoroissa historiallisen anteliaana, sillä siinä esitettiin lisää rahaa esimerkiksi kasvun ja oppimisen palvelualueelle, toisin kuin kaupunginjohtajan esityksessä. 

Keskustelua seuratessani ja koko tämän talousarvioprosessin aikana en ole voinut olla miettimättä sitä, miten luvut saadaan näyttämään juuri sellaisilta kuin halutaan. Jos katsotaan vain palvelualueiden menojen kasvua viime vuodesta, niin toki kasvun ja oppimisen palvelualueen lähes 5 prosenttia kuulostaa paljolta. 

Fakta on, että kaupunginhallituksen esityksessä kasvun ja oppimisen palvelualueelle kohdennettaisiin 700 000 euroa enemmän rahaa kuin kaupunginjohtajan esityksessä. Silti valtuustossa esitettiin ansiokkaita puheenvuoroja, joissa todettiin nyt esillä olevan talousarvioesityksen sisältävän sopeutuksia tai leikkauksia perusopetukseen. Tästä huolta kantoivat esimerkiksi vihreiden Johanna Järventaus ja Kari Sutinen sekä perussuomalaisten Risto Pirinen. 

Leikkaus, sopeutus vai satsaus? Mistä kasvun ja oppimisen palvelualueen rahoissa oikeastaan onkaan kysymys?

Vastausta ei löydy kaupungin budjettikirjasta, sillä talousarviomateriaali on valitettavan ylätasoinen sisältäen vain palvelualuekohtaiset summat, jolloin erilaisten lisäysten ja ennen kaikkea sopeutustarpeiden (tai leikkausten) kohdentuminen jää valtuutetuilta ja kuntalaisilta helposti huomaamatta. Asiaa täytyykin lähestyä lautakunnan 5.10. tekemän ansiokkaan ja yksilöivän talousarvioesityksen sekä 9.11. lautakunnan tiedonannoissa käsittelemän sopeutustarveselvityksen kautta.

Lautakunnan materiaaleista käy selkeästi ilmi, että palvelualueelle kohdistuu ensi vuonna poikkeuksellisen paljon uusia lakimuutoksista johtuvia velvoitteita. Varhaiskasvatusmaksujen alennukset vähentävät tuloja samaan aikaan kuin varhaiskasvatuslain muutokset lisäävät menoja. Toisella asteella oppivelvollisuusuudistus ja erityisesti toisen asteen maksuttomuus tuovat lisämenoja budjettiin, vaikka Kuopiossa on tehty esimerkiksi tietokonehankintojen kanssa kustannustehokkaita ratkaisuja. Lisäkustannuksia tulee myös tukipalveluista ja tilavuokrien noususta. 

Poikkeuksellisen suurista uudistuksiin liittyvistä menolisäyksistiä johtuen en luonnehtisi tämän hetkistä talousarvioesitystä varsinaisesti satsaukseksi, jos sillä sanalla tarkoitetaan palvelutason parantamista. Pikeminkin kyse on välttämättömästä taloudellisesta panostuksesta varhaiskasvatuksen ja opetuksen nykytilan turvaamiseksi. Lakimuutoksista johtuvien menolisäysten vuoksi lautakunta joutuu nimittäin hakemaan säästöjä perustoiminnoista. Kuten 9.11. kokouksen materiaaleista käy ilmi, näitä päädyttiin etsimään perusopetuksen jakotunneista ja ryhmäkokojen pienentämiseen kohdentuvista rahoista (n. 750 000 euroa), kouluverkkosäästöistä (n. 500 000 euroa) sekä palkattomista säästövapaista (n. 300 000 euroa). 

Näistä säästöistä kouluverkkosäästöt eli käytännössä koulujen lakkauttamiset eivät ole ensi vuonna mahdollisia. Päätökset olisi pitänyt jo tehdä. Kaupunki on juuri käynnistänyt erillisen verkostoselvityksen, jossa tarkastellaan myös koulujen määrää ja sijaintia. Olisi erikoista vaatia säästöjä pika-aikataululla ennen selvityksen valmistumista. Käytännössä tätä 500 000 euroa ei ole siis mahdollista säästää ensi vuonna.

Säästövapaita voivat pitää esimerkiksi varhaiskasvatuksen työntekijät tai opiskeluhuollon henkilöstö. Esitetty 300 000 euroa on mahdollista saada kasaan, sillä luku perustuu tämän vuoden lukuihin ja vapaiden pitämiseen on halukkaita.

Jäljelle jää kuitenkin ongelma. Säästöjä pitäisi tehdä, sillä palvelualueen talous saisi mennä vain 700 000 euroa yli raamin. Todellinen liikkumavara jää lautakunnan laskelmien pohjalta 200 000 euroon, koska tilasäästöjä ei ole mahdollista tehdä. Näin ollen on suuri pelko, että säästöjä joudutaan hakemaan sieltä, mistä tuskin kukaan valtuustossa olisi halukas niitä hakemaan: perusopetuksesta.

Nykytilanteen säilyttäminen perusopetuksen ryhmäkokojen suhteen vaatisi siis noin puoli miljoonaa euroa lisää rahaa hallituksen esityksen päälle. En ymmärrä miten kaupunginhallituksen esityksestä saataisiin sellaisenaan päätös, joka johtaa vahvaan satsaukseen kaupunkimme lapsiin ja nuoriin? 

Kyse on kokonaisuudessa pienestä rahasummasta, mutta strategisesti suuremmasta arvovalinnasta: onko Kuopio lupauksensa mukaisesti hyvän elämän pääkaupunki, joka haluaa huolehtia lapsistaan ja nuoristaan? 

Politiikkaan tarvitaan laajaa vaikutusten arviointia

Kuntavaaliehdokas Juho Oikarinen pohti (SS 26.5.) matemaattisen ajattelun tarvetta kuntapolitiikassa. Poliittiset päättäjät kiistatta tarvitsevat matemaattista ymmärrystä. Julkisissa investoinneissa on pyrittävä siihen, että tarjousvaiheessa asetetaan sellaiset kriteerit, että palvelun tarjoaja pystyy vastaamaan niihin mahdollisimman realistisesti. Kuntatalouden näkökulmasta on olennaista, että kustannusarviot myös pitävät.

Politiikan suurin ongelma ei kuitenkaan ole lukujen ymmärtämättömyydessä. Kuten ehdokas Jaakko Ojala (SS 28.5.) ansiokkaasti totesi, matematiikkaa voidaan käyttää väärin tai liikaa. Poliittisen päätöksenteon kaventaminen matemaattiseksi laskuharjoitukseksi jättää huomiotta ne laajat vaikutukset, joita jokaisella poliittisella päätöksellä on. Päätöksillä on aina vaikutuksia, jotka vaihtelevat paljon riippuen siitä, tarkastellaanko niitä ympäristön, talouden, alueellisuuden tai eri sosioekonomisessa asemassa olevien ihmisten näkökulmasta. Päätöksillä ei rakenneta vain seiniä tai teitä, vaan yhteiskuntaa, jonka keskiössä pitää olla ihmisten ja ympäristön hyvinvointi. 

Päätöksenteon seurausten hahmottamisen vuoksi poliittisiksi päättäjiksi tarvitaan erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa olevia ihmisiä. Lisäksi päättäjiltä kaivataan kokonaisvaltaisempaa ajattelua ja aitoa tahtoa asettua arvioimaan tekemiensä päätösten seurauksia. Kuopio on esimerkiksi sitoutunut hiilineutraaliustavoitteeseen, jonka tulee jalkautua vahvasti kaikille palvelualueille ja jokaiseen päätökseen, jonka tuleva valtuusto tekee. Kyse ei ole euroista, vaan päätöksen ympäristövaikutusten arvioinnista. Mikäli päätös ei tue tavoitetta, sitä täytyy muuttaa tai perua. 

Ympäristövaikutusten lisäksi tarvitaan laajempaa yhteiskunnallista vaikutusarviointia. Tässä toimiva työkalu tulevalle valtuustokaudelle voisi olla sukupuolitietoinen budjetointi ja sukupuolivaikutusten arviointi. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi talousarvion laadinnassa käydään läpi päätösten vaikutukset eri sukupuoliin. Näin laajennetaan lapsivaikutusten arviointia ja pystytään paremmin huomioimaan päätösten vaikutukset eri sosioekonomisessa asemassa olevien ihmisten arkeen. 

Mikäli talousarviossa käytetään vain rationaaliselta tuntuvaa matemaattista ajattelua, tuloksena voi olla ihmisten hyvinvoinnin lasku. Esimerkiksi Kuopion lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin kohdistamat säästöt saattavat näyttää euroina arvioituna viisailta, mutta inhimilliset vaikutukset ovat olleet järkyttäviä. Lisäksi ennaltaehkäisevästä työstä säästäminen kasvattaa aina korjaavien toimenpiteiden, kuten erikoissairaanhoidon laskua. 

Väitän, että päätösten laajemmalla vaikutusarvioinnilla ei rakenneta pelkästään paremmin voivaa yhteiskuntaa, vaan saadaan lopulta myös kaivattuja taloudellisia säästöjä. 

Kuopio tarvitsee suunnitelmallista koulutuspolitiikkaa

Kuopiossa koulut ovat säännöllinen puheenaihe. Tämä ei ole kovin tavatonta kaupungissa, joka on viime vuosien aikana kasvanut voimakkaasti ja houkutellut paljon lapsiperheitä uusille asuinalueilleen. Eikä tämä ole tavatonta kaupungissa, jonka politiikka koulujen suhteen on ollut osin tempoilevaa, hidasta ja asiaa kentältä seuranneena paikoin päämäärätöntä.

Tulevat kuntavaalit ovat kiihdyttäneet keskustelua ja aiemmin keväällä Savon Sanomien yleisönosastolla käytiin ajatustenvaihtoa muun muassa ehdokkaiden kesken. Itse kirjoitin aiheesta Savon Sanomiin 9.4.2021 peräänkuuluttaen koulupolitiikkaan suunnitelmallisuutta, joka ottaisi huomioon Kuopion väestörakenteen ja -ennusteen, kaupungin tasapainoisen kehityksen ja kestäisi aikaa myös tuleville vuosikymmenille. Samansuuntaisia ajatuksia nosti esiin myös kasvun ja oppimisen lautakunnan puheenjohtaja Pekka Niiranen, joka vaati laajemman kouluverkkoselvityksen tekoa (Savon Sanomat 15.4.2021). Niiranen tosin heitti piikkiä myös niihin puheenvuoroihin, joissa keskustan yläkoulua oli esitetty jaettavaksi kahtia. Kouluverkkoselvitykseen ja sitä kautta laajaan aineistoon perustuvaa investointisuunnitelmaa peräsi myös vihreiden Kari Sutinen (Savon Sanomat 1.4.2021).

Keskustelu on kuitenkin laimentunut vaalikevään kuluessa. Akuuteimpiin uudisrakennuspäätöksiin yhdessä Pirtin koulun kanssa lukeutuvan Hatsalan yläkoulun osalta ollaan lehtitietojen mukaan valmistelemassa yhden koulun mallia (Savon Sanomat 5.6.2021). Avointa keskustelua vaihtoehdoista ei ole juurikaan käyty. Vihreiden Harri Auvinen ja Kari Sutinen (Savon Sanomat 5.6.2021) vaativat edelleen asianmukaisen selvityksen tekemistä siitä, olisiko tässä yhteydessä järkevää rakentaa kaksi yläkoulua, joista toinen Linnanpellon ja Männistön alueelle koillista keskusta-aluetta palvelemaan. Kirjoituksessa tuodaan esille tärkeänä näkökulmana tiedolla johtaminen: koulujen tulee vastata kaupungin kehitykseen ja väestöennusteisiin. Opetusjohtaja Silja Silvennoisen mukaan väestö- ja oppilasennusteita ollaan saamassa syksyllä. Ei ole siis järkevää sitoa vielä Hatsalan hanketta yhteen tai kahteen kiinteistöön, koska tiedot ovat vajavaisia.

Kouluverkkopäätöksistä puuttuu suunnitelmallisuus

Viime vuosien kouluverkkopäätöksissä suunnitelmallisuus näyttää juurikin olleen kadoksissa, sillä lähes jokainen peruskoulu tuntuu pursuavan oppilaita. Viimeisimpänä rakennettu Von Wrightin koulukin on lehtitietojen mukaan osoittautunut liian ahtaaksi tämänhetkiselle oppilasmäärälle. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkankaan kommentit tulevista pienenevistä ikäluokista eivät varmaan lohduta niitä opettajia ja oppilaita, jotka joutuvat elämään akuutin tilapulan keskellä ja toimimaan sen vuoksi esimerkiksi liian suurissa ryhmissä. Oppilasennusteiden mukaan kasvua on kaiken taitteessa. Tilojen muuntelevuuden huomioiminen rakennusvaiheessa mahdollistaisi tilojen sopeuttamisen tulevien, kenties pienempien ikäluokkien myötä muuttuviin tarpeisiin. Sen sijaan systemaattinen liian pienten tilojen rakentaminen ei ole erityisen järkevää, koska se johtaa helposti tilojen kunnon rapistumiseen tavanomaista nopeammin ja esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmien osalta voi johtaa sisäilmasta johtuvaan oireiluun.

Koulukeskustelu näyttäisi näiden vaalien alla kovin erilaiselta, jos nykyisen Hatsalan koulun paikka ei olisi osoittautunut mahdottomaksi uudelle koulurakennukselle. Tai jos Opistotielle olisi rakentunut uusi lukiokampus. Sinänsä onneton tilanne, koska Hatsalan uudisrakennuksen tarve on melko akuutti, mutta samalla se tarjoaa mahdollisuuden katsoa kouluverkkoa aidosti kokonaisuutena. Vaihtoehdoksi tulleen Puijonlaakson rinnalla olisi syytä pohtia toistakin vaihtoehtoa. Entä, jos Hatsalan uusi yläkoulu ei olisikaan yksi reilun 800 oppilaan yksikkö, vaan muodostuisi kahdesta noin 400 oppilaan yksiköstä. Toinen voisi sijaita kaavaillulla alueella Puijonlaaksossa, toiselle paikkaa voisi sovittaa pohjoiselta keskusta-alueelta (Linnanpelto), jolloin se tukisi tulevien vuosikymmenten kaavailtua rakentamista esimerkiksi Itkonniemen suuntaan?

Kahden koulun mallin puolesta puhuisi tasapainoisempi kaupunkikehitys. Toisin kuin apulaiskaupunginjohtaja Savon Sanomille aiemmin keväällä antamissaan kommenteissa esitti, Itkonniemen suunnitelmat tulee ottaa jo nyt huomioon ratkaisuita tehdessä. Uusia kouluja rakennetaan toivottavasti pidemmällä aikajänteellä kuin nyt heikossa kunnossa oleva Pyörön koulu, jonka käyttöikä näyttää jäävän alle 30 vuoteen. Kaupunkisuunnittelun aikajänne ei voi olla muutamia vuosia. Kahden koulun malli voisi mahdollistaa myös oppilaiden koulumatkojen kohtuullistamisen. Koulualuejaon osalta olisi pohdittava, josko Saaristokaupungin pohjoisosista kuljettaisiin logistisesti saavutettavampaan Puijonlaakson kouluun ja näin Linnanpellon alueen koulu toimisi vahvemmin keskusta-alueen kouluna.

Toisella puolella on toki hintalappu. Kaksi koulua tulee varmasti kalliimmaksi kuin yksi, mutta tässäkin lopullisen päätöksen tekeminen vaatisi edes jonkinlaista suunnitelmaa ja hahmotelmaa siitä mitä ollaan tekemässä. Tilojen suunnittelussa voitaisiin miettiä myös sitä, miten koulurakennus voisi palvella kaupunginosan ja kaupunkilaisten tarpeita koulukäyttöä laajemminkin. Tällöin suhteellinen hintaero yhteen suuryksikköön ei olisikaan ehkä enää niin suuri. Yhden koulun rakentaminen periaatteella ”tässä on tontti, tähän se tehdään” voi myös olla perustelu, jos vaihtoehtoja ei aidosti ole. Tällä hetkellä lakkautetun koulun paikka tarjoaa kuitenkin vaihtoehdon.

Kuopion päiväkotien ja koulujen investointitarve on tulevina vuosina kiistaton. Korjattavaa ja rakennettavaa tulee riittämään, eikä kaupungin talous ole koronavuoden ylijäämästä huolimatta liian hyvässä kunnossa. Seinien lisäksi pitää huolehtia myös siitä, että niiden sisäpuolella on riittävät resurssit laadukkaaseen opetukseen ja kasvatustyöhön. Eli riittävän pienet ryhmäkoot kaikilla kouluasteilla sekä riittävä määrä opetus-, ohjaus- ja oppilas/opiskeluhuoltohenkilöstöä. Virheisiin investoinneissa ei siis ole varaa ja asiat tulisi tehdä suunnitelmallisesti. Siksi tarvitaan asianmukainen kouluverkkoselvitys, jonka pohjana on laaja aineisto erilaisista väestöön, kaupunkirakenteeseen ja liikkumiseen liittyvistä muuttujista. Kouluverkoston tulee olla alueellisesti kattava, pedagogisesti perustellun kokoisten yksiköiden muodostama ja liikenteellisesti helposti saavutettava. Viimeksi mainitulla tarkoitan erityisesti saavutettavuutta joukkoliikennevälineillä, pyörällä ja kävellen.

Olen valmis avoimesti punnitsemaan erilaisten vaihtoehtojen etuja ja haittoja ennen oman ratkaisuni tekemistä. Selvityksen pohjalta on mahdollista päätyä kokonaisuuden kannalta parhaaseen ratkaisuun. Pahinta on, jos mennään tontti edellä vain huomataksemme, että esimerkiksi koillinen keskusta-alue kaipaisikin jo 2020-luvun lopussa uutta peruskoulua. Hyvä suunnittelu on edellytys kestäville päätöksille!

Kunnissa tehdään ratkaisuja kestävän liikenteen puolesta

Liikenne on aihe, jonka ympärillä käydään värikästä ja hyvin kiivasta keskustelua. Valitettavan usein liikennepoliittinen keskustelu on kuitenkin populistista tahallista väärinymmärtämistä, jossa faktoilla ei tunnu olevan juurikaan väliä. Liikennepoliittinen keskustelu on lisäksi jumiutunut polttoaineiden hintaan. Kansalaisaloite, jossa vaaditaan polttoaineveron laskemista puoleen nykytasosta on tästä hyvä esimerkki. Aloitteen ympärille on syntynyt sosiaalisessa mediassa eräänlainen “bensakapinaliike”, jonka mielestä hallitus on nostamassa hinnat pilviin ja estämässä yksityisautoilun.  

Keskustelun tuoksinassa faktat tuntuvat unohtuvan. Samaan aikaan, kun polttoaineiden hintaan ja Suomen ilmastopolitiikkaan vaaditaan kohtuutta, ei tunnuta itse huomaavan omien väitteiden ideologisuutta tai tarkoitushakuisuutta. Kuntavaalikeskusteluissa on tuotu esille väite, että hallitus olisi nostamassa polttoaineen hintaa Suomessa jopa 30 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä hallitus on sitoutunut olemaan nostamatta polttoaineveroa enää tällä hallituskaudella. Polttoaineverotus on myös sikäli huono kuntavaaliteema, etteivät kesäkuun vaaleissa valittavat valtuutetut pysty vaikuttamaan siihen, millainen polttoaineen verotus Suomessa on. Eri mieltä verotuspäätöksistä saa olla ja keskustelua on hyvä käydä, mutta sen toivoisi perustuvan tosiasioihin mielikuvien tai suoranaisten faktojen vääristelyjen sijaan.

Liikenne ja liikkuminen ovat mitä suuremmassa määrin kuntavaaliteema, jos laskuista jätetään pois polttoainevero. Kaupunkisuunnittelu, kaavoitus, joukkoliikenne, eri liikkumismuotojen olosuhteet ja infrastruktuuri kokonaisuutena ovat asioita, joista kunnat päättävät. Kunnissa voidaan tehdä liikennepolitiikkaa, joka mahdollistaa ympäristön kannalta kestävämmän liikkumisen ja lisää myös alueen viihtyisyyttä. Liikenteen muodostaessa merkittävän sektorin hiilidioksidipäästöistä teollisuuden ja energiantuotannon jälkeen on kyse myös ilmastopoliittisesti merkittävästä toiminnasta. Liikennepolitiikalla voidaan edistää Kuopion tavoitetta hiilineutraaliudesta vuonna 2030. Millaisia keinoja tähän on tarjolla?’

Yksityisautoilua kestävämpien liikkumismuotojen olosuhteiden edistäminen on tärkeä keino luoda mahdollisuuksia. Joukkoliikenteen houkuttelevuutta voidaan parantaa reittiverkostoa kehittämällä, mahdollisten vuoronvaihtojen sujuvuutta parantamalla ja lippujen hinnoilla. Joukkoliikenteen kohtuullinen hintataso ja toimivat vuorot tekevät busseista kaupunkialueella vaihtoehdon yksityisautoilulle. Kuopiossa uusimpien kilpailutusten myötä sähköbussit ovat korvaamassa vanhaa kalustoa, mikä tekee joukkoliikenteestä entistä ympäristöystävällisempää. 

Joukkoliikenteen lisäksi on kehitettävä aidosti päästöttömien liikkumismuotojen, eli pyöräilyn ja jalankulun edellytyksiä. Kaupunkipyörien suosio on osoittanut, että maantieteellisistä muodoistaan huolimatta Kuopiossa voi pyöräillä. Työ- ja asiointiliikenteen siirtymistä autoilusta pyöräilyyn ja kävelyyn voidaan edistää kehittämällä pyörätieverkostoa ja erottamalla pyöräily ja jalankulku toisistaan. Sujuvat pyörätieyhteydet kaupunginosien välillä laskevat matka-aikoja ja tekevät pyörästä houkuttelevamman kulkuneuvon. 

Kaupunkisuunnittelu pitää sisällään edellä mainitsemani liikkumisen muodot, mutta myös rakentamisen ja kaavoituksen. Kaupunkisuunnittelulla luodaan edellytykset kestävämmälle liikkumiselle. Palveluverkoston pitää vastata asukkaiden tarpeisiin, eli on tärkeää huolehtia saavutettavista lähipalveluista. Tarvittaessa voidaan hyödyntää digitalisaatiota tai monitoimitiloja, joissa voi olla tarjolla erilaisia julkisia palveluita alueen asukkaiden käyttöön. Näin vähennetään tarvetta liikkua palveluiden perässä pitkiä matkoja, jolloin on helpompi valita kestävämpi liikkumistapa. Toisaalta kaupunkisuunnittelulla vaikutetaan siihen, että kaupunkirakenne on riittävän tiivis ja mahdollistaa järkevän joukkoliikenteen toteuttamisen eri alueiden välillä. 

Vihreän liikennepolitiikan tavoitteena ei ole estää kenenkään liikkumista tai kieltää yksityisautoilua. Sen sijaan tavoitteena on edistää ympäristön kannalta fiksumpaa liikkumista luomalla edellytykset sille, että yhä useampi kuopiolainen voi valita arkipäivän matkoille muun vaihtoehdon kuin auton. 

Ehdolla Kuopiossa kestävämmän tulevaisuuden puolesta – äänestä 306

Olen ehdolla kuntavaaleissa numerolla 306 Kuopion vihreiden listalla. Haluan olla rakentamassa kestävämpää tulevaisuutta ja entistä parempaa Kuopiota. Omat vaaliteemani kietoutuvat laadukkaan koulutuksen, lähiluonnon ja kestävän kaupunkisuunnittelun ympärille. Teemoja olen avannut some-kanavissani tarkemmin.

Vaalilupaukset:

Jos tulen valituksi, lupaan

👉 tehdä politiikkaa ratkaisukeskeisesti ja analyyttisesti. Tulevan valtuustokauden päätösten seuraukset kantavat pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Tarvitaan suunnitelmallista ja eteenpäin katsovaa politiikkaa.

👨‍🏫 puolustaa koulutuksen arvoa ja merkitystä. Kuopiossa on edessä isoja investointitarpeita kouluihin. Päätökset tulee tehdä faktojen pohjalta kokonaisuus huomioiden. Yksittäisten koulupäätösten sijaan tarvitaan ratkaisuita, jotka tukevat parhaiten kuopiolaisten arkea ja kaupungin kokonaiskehitystä. Otetaan myös opettajat, oppilaat ja huoltajat mukaan suunnitteluun.

🚴edistää pyöräilyn, kävelyn ja joukkoliikenteen edellytyksiä Kuopiossa. Paljon hyvää on tehty, mutta töitä riittää pyörätieverkoston kehittämiseksi, pyörien pysäköinnin parantamiseksi ja bussivuorojen laajentamiseksi. Näin saadaan luotua mahdollisuuksia ympäristöystävällisemmälle liikenteelle.

💚 puolustaa lähiluontoa ja ympäristöarvoja päätöksenteossa. Kuopiolaisilla on jatkossakin oltava mahdollisuus päästä luontoon helposti ja nopeasti. Kaupunkikehityksessä tulee aina ottaa huomioon luontoarvot, ei vain sanoissa vaan myös teoissa. Ilman luontoa ei ole tulevaisuutta.

Allekirjoittamani sitoumukset

Olen kuntavaaliehdokkaana allekirjoittanut seuraavat sitoumukset ja tahdon edistää näiden tavoitteiden toteutumista Kuopion kuntapolitiikassa. Minulle vihreissä toimimisen ytimessä ovat ympäristöasioiden ja tasa-arvon edistäminen sekä kestävämmän tulevaisuuden rakentaminen. Siksi alla mainittuihin tavoitteisiin on helppo sitoutua, sillä tavoitteita edistävä toiminta on omien arvojen mukaista.

Vaalikonevastaukset

Alta löydät kootusti linkit vaalikonevastauksiini:

Lisää vaaliteemoistani blogissa ja sosiaalisen median kanavilla

Joka kolmas lukiolainen Kuopiossa kääntyy kannoillaan ruokalan ovella – ”Voisiko toimia siten, että opiskelija ilmoittaisi etukäteen, mikäli hän ei aio syödä kouluruokaansa?”

Eurot vilisevät, kun laitoskeittiössä heitetään roskiin syömätöntä ruokaa. Luonnonvarakeskuksen vuonna 2020 julkaiseman tutkimuksen mukaan ravitsemuspalveluissa ruokahävikki on vuodessa noin 70-80 miljoonaa kiloa.

Muutaman vuoden takaisten Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvioiden mukaan yksistään kouluruokailussa syntyvät hävikkikustannukset ovat yli 100 000 euroa päivässä ja vuositasolla noin 25 miljoonaa euroa.

Ruokahävikki on ympäristön kannalta haaskausta, sillä biojätteeseen päätyvä ruoka on kuluttanut resursseja täysin turhaan. Mitä pidemmälle jalostettua ruoka on, sen suurempia ovat ekologiset kustannukset.

Kyse on myös isosta taloudellisesta ongelmasta, sillä laitosruoasta maksetaan palveluntuottajille riippumatta siitä, päätyykö ruoka suuhun vai roskiin.

Kunnissa pitäisi kiinnittää myös huomiota siihen, millaisia taloudellisia kustannuksia hävikistä aiheutuu ja miten niitä voitaisiin aktiivisesti vähentää. Kouluruoka on tästä yksi hyvä esimerkki. Hävikki koostuu lautasjätteestä eli ruoasta, jonka oppilas ottaa lautaselleen, mutta jättää syömättä, sekä syömättömistä annoksista, jotka päätyvät suoraan biojätteeseen kulkematta lautasen kautta.

Kouluterveyskyselyn mukaan Kuopiossa noin 30 prosenttia lukiolaisista ei syö päivittäin kouluruokaa. Servican kertoman mukaan hävikkiä syntyy noin 16 kiloa koulua kohti päivässä, mutta vaihtelu on suurtaKuopiossa noin 30 prosenttia lukiolaisista ei syö päivittäin kouluruokaa.

Käytännössä Kuopion lukioissa jätteeksi saattaa päätyä siis päivittäin jopa satoja syömättömiä ruoka-annoksia. Kaupunki maksaa Servicalle kouluruoasta noin kolme euroa annokselta. Lukioissa hävikin kustannukset voivat olla viikossa helposti tuhansia euroja, vuositasolla satojatuhansia euroja.

Ruokahävikistä säästyvällä rahalla järjestettäisiin useita lukiokursseja tai palkattaisiin lisää opiskeluhuollon henkilöstöä.

Kouluterveyskyselyiden perusteella lukiolaisten päätös jättää kouluruoka syömättä liittyy muun muassa ruokalan ahtauteen, ruoan laatuun tai siihen, etteivät kaveritkaan syö. Esimerkiksi ruokalatilojen viihtyisyyteen panostamalla voidaan lisätä lukiolaisten halukkuutta syödä koululounasta päivittäin.

Valistuspuheella ja hävikkiseurannalla voidaan saada jotain aikaan, mutta muitakin toimia tarvitaan.

Kuopion strategian toiminta-ajatus, ”lupa ajatella toisin”, mahdollistaisi hävikin vähentämisen. Voisiko lukioissa toimia siten, että opiskelija ilmoittaisi etukäteen ruokalistan perusteella, mikäli hän ei aio syödä maksutonta kouluruokaansa? Näin kouluille voitaisiin tilata optimaalisempi määrä ruokaa, jolloin hävikkiä saataisiin vähennettyä. Säästynyt raha voitaisiin siirtää opetukseen, ohjaukseen ja opiskeluhuoltoon.

Kirjoittaja on kuopiolainen kuntavaaliehdokas (vihr.)

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 16.5.2021

Oppivelvollisuus pitenee, mutta mikä muuttuu toisella asteella?

Tänä keväänä peruskoulunsa päättävät nuoret ovat historiallista ikäluokkaa. Heidän oppivelvollisuutensa jatkuu 18-vuotiaaksi saakka. Lisäksi he saavat maksuttomuuden myötä opiskeluun tarvittavat välineet. Muutosta on markkinoitu historiallisena, peruskoulu-uudistukseen rinnastettavana mullistuksena. Onko näin? Mikä oikeastaan muuttuu, kun oppivelvollisuus ulottuukin jatkossa 18 ikävuoteen?

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan tutkintoon johtavat opintonsa lukuvuonna 2018/19 keskeytti ammattikoululaisista 8,8 % ja lukiolaisista 1,6%. Oppivelvollisuusiän noston keskeisenä tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutusastetta ja estää se, etteivät nuorten opinnot päättyisi peruskouluun tai keskeytyisi toisella asteella.Oppivelvollisuuden pidentymisen myötä yhdeksäsluokkalaisten täytyy nyt hakeutua johonkin perusasteen jälkeiseen koulutukseen, mutta opintojen keskeyttämisen uhkaan oppivelvollisuuden pidentäminen ei tuo suoraa ratkaisua. Toisen asteen tutkinto ei nimittäin yleensä valmistu vielä siinä vaiheessa, kun nuori tulee täysi-ikäiseksi. Näin ollen opinnot voivat edelleen keskeytyä ilman tutkinnon suorittamista. Oppivelvollisuus takaa ainoastaan sen, että nuori viettää jossain opinnoissa kaksi vuotta nykyistä pidempään.

Riittääkö uudistus turvaamaan sen, että opinnot suoritetaan loppuun? Ei tietenkään. On vaikea uskoa, että mekaaninen uudistus lisää opiskelumotivaatiota tai edellytyksiä tutkinnon suorittamiseen niillä nuorilla, joiden opinnot ovat keskeytymisvaarassa. Joissain tapauksissa velvoite hakeutua edes joihinkin opintoihin peruskoulun jälkeen voi olla tarpeellinen sysäys eteenpäin. Vuosi valmentavassa koulutuksessa on hyvä kasvun paikka ja voi parhaimmillaan tukea nuoren opiskeluvalmiuksien kehittymisen ohella myös kasvua ihmisenä. Tämä vaatii kuitenkin resursseja, jotta kaikissa peruskoulun jälkeisissä opinnoissa on tarjolla riittävää ja oikeanlaista tukea. Syyt opintojen keskeyttämiseen liittyvät nimittäin nuorisobarometrien mukaan oppimisen ja opiskelun haasteisiin.

Opinto-ohjaajana näen kasvavan tuen tarpeen päivittäisessä työssäni. Lukion opetussuunnitelma vaatii yhä vahvempia itseohjautuvuuden ja oppimisen taitoja. Samaan aikaan tutkimukset ja kyselyt osoittavat, että lukiolaiset ovat yhä kuormittuneempia. Stressi, jaksamiseen liittyvä haasteet ja opiskelumotivaation lasku ovat yhä yleisempiä. Lisäksi nuorten tuen tarve oppimisen ja opiskelun taitoihin liittyen on yleistynyt. Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan lukion opiskelijoista jopa puolet kokivat tarvitsevansa tukea juuri oppimisen taitojen vahvistamiseen. Siirtyminen toisen asteen opintoihin on iso harppaus peruskoulusta, sillä kurssimuotoisen lukion opiskelutahti on peruskoulua hektisempi ja opinnot etenevät vauhdilla ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Lukioon tullaan lisäksi erilaisilla valmiuksilla. Keskiarvorajat vaihtelevat valtakunnallisesti paljon, eikä peruskoulusta tuttu kolmiportainen tuki jatku toisen asteen koulutuksessa. Lukion alussa korostuvatkin perusvalmiuksien ja opiskelutaitojen vahvistaminen.

Tuen tarpeeseen vastaaminen on kiinni resursseista. Ollaan siis kuntapolitiikan ytimessä: kuinka paljon olemme valmiit kunnan budjetista kohdentamaan lasten ja nuorten tulevaisuuteen? Koulutussektori ei ole välttynyt Kuopiossakaan viime aikojen leikkauksilta. Edellisellä yt- ja säästökierroksella kasvun ja oppimisen palvelualueelle kohdistuneet säästöt johtivat pienempien opiskeluryhmien lakkauttamiseen ja tukiopetuksesta tinkimiseen. Tämä suunta on väärä. Tarvitaan panostuksia siihen, että lukioissa ryhmäkoot saadaan kohtuullisemmiksi. Nyt peruskurssien opiskelijamäärä keskusta-alueen lukioissa on liian usein yli 32 opiskelijaa. Opettajan resurssit eivät riitä oppimisen taitojen tukemiseen, jos ryhmäkoko on liian suuri. 

Lisäksi tarvitaan pelimerkkejä lukiouudistuksen vaatimuksiin vastaamiseen. Lukiolaisella on uuden lain myötä oikeus opinto-ohjaukseen ja kunnalla velvoite järjestää erityisopetusta. Kuopiossa tilanne on ohjauksen osalta kohtuullisen hyvä, sillä satsauksia on tehty ja lukuvuonna 2021-2022 päästään jo lähelle Suomen opinto-ohjaajat ry:n suositusta 200 ohjattavasta opiskelijasta yhtä opinto-ohjaajaa kohti. Erityisopetuksen osalta tilanne on parantunut toisen lukion erityisopettajan viran perustamisen myötä. Kuusi lukiota työllistävät molemmat erityisopettajat nyt kokonaisvaltaisesti, eli tarvetta on vähintään kolmannelle ammattilaiselle. Erityisopettajan tuki lukiossa on erittäin tärkeää juuri oppimisen ja opiskelun taitojen vahvistamisessa ja harjaannuttamisessa. Pahin resurssivaje meillä on opiskeluhuollon puolella, jossa yhtä työntekijää kohti on suosituksiin nähden kaksinkertainen määrä opiskelijoita. 

Oppivelvollisuusuudistus ei pääse tavoitteeseensa ilman panostuksia. Valtio korvaa uudistuksen kustannuksia kunnille, mutta ne eivät paikkaa aiempien säästöjen jättämää aukkoa. Oppilaitoksiin tarvitaan riittävä määrä ammattitaitoisia työntekijöitä, jotta nuorten oppimisen ja kasvun tukeminen on mahdollista. Uudistuksen laadukas toteutus vaatii sen, että nuoret saavat tarvitsemansa tuen, eivätkä opinnot keskeydy. Kyse on satsauksesta tulevaisuuteen, sillä ilman koulutusta työllistyminen tulevaisuuden muuttuville työmarkkinoille on erittäin haasteellista.

Näissä vaaleissa äänestetään koulutuksen puolesta. Minä sitoudun puolustamaan koulutusta nyt ja tulevaisuudessa! 

Kaupungin rakentamisessa huomioitava monipuolisuus

Kuopion seuraava suuri kaupunginosahanke on etenemässä Itkonniemellä, kuten saimme Savon Sanomista (12.3.2021) lukea. Kaupunkirakennelautakunta käsitteli 17.3. alueen rakentamisen aiesopimusta. Tavoitteena on luoda uusi asuinalue, jossa asuinrakentaminen, palvelut ja virkistysalueet muodostavat viihtyisän kokonaisuuden. Erityisen ilahduttavaa suunnitelmassa on ranta-alueiden varaaminen virkistyskäyttöön, kaupunkilaisten yhteiseksi alueeksi. 

Suunnitelmista pitää kuitenkin edetä käytäntöön, jottei Itkonniemestä synny uutta hengetöntä asuinaluetta keskustan tuntumaan. Viime vuosina vauhdilla kasvaneessa Kuopiossa tilaa on löytynyt kaupunginosien asuinrakentamiselle, mutta ovatko virkistysalueet ja palvelut pysyneet perässä? Täällä Saaristokaupungissa odotellaan edelleen, yli 10 vuotta asuntomessujen jälkeen monipuolisempia palveluita. Edistysaskelia tässä saatiin syksyllä 2019, kun tontinluovutuskilpailun jälkeen Keilankantaan pitäisi tulla liiketilaa myös kahvila- ja ravintoatoiminnalle. Palveluiden kehitys on huolestuttavaa myös vanhemmissa kaupunginosissa. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Särkiniemi, jossa pitseriayrittäjä joutuu lopettamaan toimintansa, koska alueelle ei rakenneta korvaavaa liiketilaa kaupan yhteyteen. 

Kaupunkisuunnittelun tehtävänä on huolehtia siitä, että palveluille löytyy asuinalueilta tilaa. Yrittäjiltä tarvitaan rohkeutta investoida ja meiltä kaupunkilaisilta tietenkin halua käyttää näitä palveluita. Kuntavaaliehdokkailta kannattaakin kysyä kantoja kaupunkisuunnitteluun: haluatko edistää vain nukkumalähiöiden 

asuintuotantoa vai monipuolisen ja elävän, monipaikkaisen kaupungin rakentumista? 

Itkonniemen osalta asemakaavassa tulee varmistaa, että suunnitelmat myös konkretisoituvat ja tehdasmiljööseen syntyy uusi ja monipuolinen kaupunginosa. Samalla on syytä kehittää myös “vanhoja” kaupunginosia.